59. Juoksukengät

Otetaanpa tähän väliin vähän kenkäasiaa.

Olen vuosien varrella hankkinut monenlaisia juoksutossuja, ja vaikka minulla on aika normaali jalka eikä minkäänlaisia pronaatio-ongelmia, epäonnistuneita kenkäostoksia on ollut monia.

Olen yrittänyt parantaa kipeytyneitä polvia hankkimalla paksupohjaisia vaimennettuja kenkiä, vaikka vika on ollut vääränlaisessa juoksutekniikassa ja liian kovassa ja monotonisessa harjoittelussa. Olen ostanut huonosti sopivia kenkiä tarjouksesta, kun halvalla sai. Olen jopa joskus päätynyt ottamaan jalkaan huonommin sopivan parin, koska paremmin sopivat kengät olivat rumat. (Jotkut juoksutossut ovat kyllä tosi rumia).

Sopivien kenkien löytämiseen ei ole mitään oikotietä, mutta aloittaa kannattaa siitä, että menee juoksukenkiä hankkiessa sellaiseen erikoisliikkeeseen, jossa myyjät oikeasti tietävät kengistä ja juoksemisesta, ja jossa kenkiä saa kokeilla rauhassa ja niillä voi juosta myös juoksumatolla. Ennemmin tai myöhemmin oma tyyli ja se juuri oikea löytyy.

Omat suosikkini löysin muutama vuosi sitten.

Olen jo pitkään uskonut kevyisiin luonnollista juoksua korostaviin juoksukenkiin. Se filosofia tuntui heti loogiselta, kun joskus dinosaurusten aikaan 2000-luvulla luin lehdestä uudenlaisista rullaavista Karhun M-sarjan kengistä. Hankin silloin itselleni uudet Karhu M2:t. Niillä juoksin useamman vuoden.

Uskoni vahvistui kun luin Christopher McDougallin kirjan Born to Run. Se kannattaa muuten jokaisen juoksemisesta kiinnostuneen lukea.

Vuosia myöhemmin, kun Karhun brändi oli myyty ulkomaille eivätkä uudet Karhut enää tuntuneet yhtä hyviltä, sain kuulla, että Karhun M-kengät aikoinaan suunnitelleet herrat olivat perustaneet uuden kotimaisen juoksukenkämerkin, Feetin.

Feetin kenkä on suunniteltu alusta(sta) asti jalan luonnollista liikettä korostavaksi. Pehmusteita ja tukia on hyvin vähän (lisää kenkien rakenteesta ja suunnittelun filosofiasta voi lukea Feetin rehellisen kotikutoisilta veppisivuilta).

Ostin ensin yhdet, koska olin alkuun epävarma sen suhteen, miten mokkasiinimainen ohut rullaava kenkä toimisi. Pelkäsin, etteivät jalat pidemmän päälle kuitenkaan kestä pehmustamatonta kenkää. Ihan ensimmäisten lenkkien jälkeen jalat olivatkin kipeät, mutta kun uudenlaiseen askeltamiseen tottui ja tömahtävät kanta-askeleet jäivät pois, juoksu alkoi tuntua tosi hyvältä.

Kuukauden päästä kävin ostamassa toiset samanlaiset.

Tosifriikit vertailevat kenkien painoa gramman tarkkuudella ja tsekkaavat kenkiensä dropit (pohjan korkeuden ero kantapään ja varpaiden välillä) tarkkaan. Itse en ole niin perillä teknisistä yksityiskohdista, luotan enemmän tuntumaan.

En siis väitä, että esimerkiksi nuo Feetin kengät sopivat kaikille, mutta itse olen juossut pisimmätkin lenkit sujuvasti kaikkein keveimmillä Feetin Racereillä ongelmitta. Ja kun juoksu niillä on sujunut, olen myöhemmin ostanut useammat Feet-kengät lisää.

Tästä päästäänkin olennaiseen kysymykseen: Kuinka monet kengät aktiivijuoksija tarvitsee?

Kun ne loistavasti sopivat kengät löytää, voin lämpimästi suositella, että kannattaa ostaa heti kahdet. Kengät kuluvat yllättävän nopeasti, kun alkaa juosta enemmän, eikä samaa mallia ole välttämättä parin vuoden päästä saatavilla. Moni ostaa joka kevät yhdet lisää.

Jos enemmän aikoo juosta, juoksukenkiä pitää muutenkin olla ainakin kaksi paria, jotta kengät saavat välillä levätä. Ehkä myös pari vähän eri mallia, jotta jalkaa tulee treenattua vähän eri asennoissa ja erilaisilla liikeradoilla. Eli siis ainakin kolme paria.

Seuraavaksi voi sitten miettiä, pitäisikö sittenkin olla pidemmille lenkeille vähän paremmin vaimennettu kenkä. Ja nopea kisakenkä erikseen.

Jonkinlaiset polkujuoksukengät mökkilenkeille? Ja muutenkin ehkä yksi pari erikseen mökille, ettei tarvitse aina pakata tossuja mukaan kun lähtee landella käymään?

Ja niin edelleen. Meillä taitaa nykyään olla perheessä vaimon kengät mukaan lukien yhteensä jo kymmenet juoksukengät.

Hyvien kenkien etsimiseen kannattaa joka tapauksessa käyttää aikaa eikä huonosti sopivilla kannata juosta. Muiden vinkkejä voi kuunnella ja testejä lukea, mutta loppujen lopuksi ratkaisee ainoastaan se mikä tuntuu omassa jalassa hyvältä ja millä on hyvä juosta.

Tämä on aihe, johon ei pidä suhtautua kevytkenkäisesti.

58. Cyclocross

Pyörä sai tänään syysvarustuksen. Vaihdoin karkeammat renkaat ja laitoin lokarit.

Kun uuden pyöräilevän elämäni ensimmäinen sesonki hybridipyörällä oli takana, totesin, että työmatkoilla pääkaupunkiseudun katuviidakossa tarvitaan toisenlaista kalustoa. Hipsteripyörät ovat baarissa käyviä varten, vauhdikkaisiin aamu- ja iltapäivälenkkeihin kaupungissa tarvitaan ainakin vähän järeämmät renkaat ja luonteeltaan hieman urheilullisempi pyörä.

Alkoi taas tiukka markkinatutkimus ja vaihtoehtojen selvittely. Ja selvisihän se mitä tarvitsin: juuri oikea pyörä tähän tarkoitukseen on cyclocross!

Kamppailin pyöräkuumetta vastaan talven yli, mutta keväällä myin sitten hybridin pois (hyvä diili, sain pyörästä enemmän kuin siitä maksoin – ja pidin vielä nastarenkaat ja lokarit) ja lähdin pyöräkauppaan. Katsomaan vaihtoehtoja vain.

Mukaan tarttui Cuben Cross Race Pro.

Sen geometria ja tanko sopivat paremmin reippaampaan ajoon. Runko on alumiinia, mutta vanhaan pyörään verrattuna kivan kevyt. Edes minä en pystynyt tällaisen työmatkapyörän kohdalla perustelemaan itselleni, miksi rungon pitäisi olla hiilikuitua.

Osasarjana tässä tsygässä on Shimanon 105, joka on nykyään aika normaali perushyvissä pyörissä, mutta tuntui minusta superhienolta, koska tämä oli itselleni ensimmäinen pyörä, jossa on jarrukahvoihin integroidut vaihdevivut. Ne ovat tosi kätevät. Tuntui kuin olisin hypännyt kerralla tulevaisuuteen.

Toinen erinomainen ominaisuus tässä pyörässä ovat hydrauliset levyjarrut, jotka ovat mukavat ja hyvin jarruttavat aina, mutta erityisesti märällä kelillä, mikä ei ole huono asia, jos sesonkia yrittää vähänkään venyttää alku- ja loppupäästä. Levyjarrut ovat nyt muutenkin se juttu, joka on kovasti tulossa pyörämarkkinoille joka paikkaan, seuraavaksi myös kaikkiin maantie- ja triathlonpyöriin.

Oikeasti cyclocross-pyörillä pitäisi ajaa sorassa ja mudassa miljoonaa, aina välillä kallioiden ja kantojen yli pyörä olalla juosten, mutta vähintäänkin toiseksi paras käyttöympäristö on keskustan kaduista ja lähiöiden pyöräteistä koostuva rivakka työmatka. Alepa-pyörien väistely loskassa täyttänee hyvin cyclocrossin määritelmän.

Tämä pyörä on ollut mainio pyörä. Hetken ajattelin, ettei ihminen oikeastaan mitään muuta pyörää tarvitsekaan. Tämähän sopii kaikkiin tilanteisiin!

Kaipa tällainen on myös ihan jees triathlon-harrastajan kisapyöräksi?

Vähänpä tiesin. Saaga jatkuu…

55. Kello

Triathlon-harrastajalle on tarjolla loputtomasti varusteita ja tarvikkeita. Osa on hyödyllisiä, osa täysin höpöhöpöä. Osasta on iloa joillekin, vaikka ne ovat toisten mielestä turhia. Joidenkin vaikutuksen voi todistaa, toisten vaikutus on enemmän hengellinen. Mitään yhtä oikeaa triathlon-varustelistaa ei voi kukaan tehdä, mutta aion silti raportoida tässä blogissa omista varustepohdinnoistani ja kertoa, mistä laitteista on ollut itselleni hyötyä.

Kuten viimeksi totesin, tärkein yksittäinen hankinta on sykemittari – rannetietokone, urheilukello tai aktiivisuusranneke. Älykello!

Itselläni on ollut matkan varrella useampikin sykehärrävärkki, nyt uusimpana Garmin Fenix 5. Ostin sen noin puolitoista vuotta sitten pitkällisen pohdinnan jälkeen (ei minkäänlaista sponsorisuhdetta).

Vaikka Garminin käytettävyydessä ja joissain toiminnoissa onkin pientä laittoa, se on kyllä aika ihmeellinen laite. Pienen insinöörin pulssi kiihtyy, kun miettii, miten ranteessa mukana kulkevaan pakettiin on saatu mahtumaan sykemittaus, satelliittipaikannus, tarkka värinäyttö ja akku, joka jaksaa pitää koneen käynnissä monta päivää.

Alunperin en olisi lainkaan halunnut isoa urheilukelloa. Olin sitä mieltä, että iso mollukka ranteessa kaiken päivää, myös silloin kun ei urheile, näyttää tyhmältä. Etsin lähes epätoivoisesti pienempää ja tyylikkäämpää kelloa, mutta jouduin kerta toisensa jälkeen toteamaan, että ne olivat toiminnallisuudeltaan vaillinaisia.

Pieni kello voi olla kätevä aktiivisuuden (askeleiden) mittaamiseen ja vaikka unen seuraamiseen ja toimii usein myös ok kännykän jatkeena. Minulla oli esimerkiksi Withingsin (sittemmin Nokia, sittemmin Withings) HR-kello aivan ensimmäisten joukossa. Kiva kello, toimiva ja tyylikäs, mutta varsinainen urheilukello se ei ollut. Ja näyttö oli likinäköiselle keski-ikäiselle lopulta liian pieni…

Suurin puute useimmissa pienissä kelloissa oli GPS:n puute. Ja GPS-paikannus on lenkkien mittaamisessa ja vauhdin seuraamisessa välttämätön. Nykyään tilanne on siinä mielessä parantunut ja melkein kaikissa fitness-kelloissakin on jo GPS-mukana.

Toinen minulle tärkeä juttu kellossa on, että älykello-ominaisuudet toimivat hyvin. Olen tottunut pitämään kännykän aina hiljaisella ja katsomaan viestit ja soittajat kellon ruudulta. Siltäkin osalta tarjonta on kevään 2018 jälkeen selvästi parantunut.

Aika pian totesin, että on sittenkin mentävä urheilu edellä. Edellä mainittuihin kriteereihin lisäsin siksi monilajituen – siis triathlon lajina valmiiksi mukana niin, että koko kisa menee yhtenä suorituksena, vaihdot vain nappia painamalla.

Kovasti yritin tukea kotimaista ja tutkin tarkkaan Suunnon ja Polarin kilpailevat tuotteet. Garmin kuitenkin voitti. Ratkaisevia piirteitä olivat lopulta kellon ulkonäkö, koko ja materiaalit – en halunnut mitään muovista lelua –, näytön kontrasti ja näytön fonttien koot (ne silmät!). Garminissa urheilusuorituksen aikana näkyvät näytöt voi kaikki kustomoida niin, että niissä näkyy vähemmän tietoa isommalla.

Unen mittaus toimii Garminissa jotenkuten, mutta parempiakin on. Kun lukee sängyssä, se on Garminin mielestä unta. Esimerkiksi Fitbitin vehkeet tuntuvat mittaavan unta paremmin.

Arjessa Garminin koko on siedettävä (muutaman millin kilpailijoita pienempi halkaisija vaikuttaa tosi paljon) ja kun vaihtaa silikonirannekkeen nahkaremmiin (kätevät pikakiinnikkeet), Fenix näyttää lähes tavalliselta kellolta.

Erillistä sykevyötä en ole käyttänyt. Rannemittaus toimii nykyään useimmissa uusissa kelloissa jo tosi hyvin ja riittää varmasti normaalikäyttöön. Ranteesta mittaava laite ei toimi uidessa, mutta se ei nykytasolla ole minulle vielä ongelma.

Sykemittaria valitessa on hyvä muistaa, että samalla valitsee leirinsä siinä mielessä, että kellon mukana tulee appi, joka haluaa hallita kaikkea eri lähteistä kerättävää urheiludataa. Jos jo käyttää jotain ohjelmaa treeniensä suunnitteluun ja seuraamiseen, kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, miten tieto eri softien ja sensorien välillä liikkuu ja mihin tiedon haluaa kerätä. Esimerkiksi: Aika moni ympärilläni tuntuu käyttävän Stravaa aktiivisuutensa tallentamiseen. Kannattaa tsekata, että data kellosta varmasti siirtyy Stravaan ilman IT-kikkoja ja mustaa magiaa.

Itse olen tykännyt Garminin Connect-sovelluksesta ja siihen liittyvistä palveluista. Garminin vahvuus on se, että firma on iso. Siitä on kahdenlaista hyötyä: 1) Garmin tekee itse monenlaisia laitteita pyörätietokoneista vaakoihin ja ne on tietysti (yleensä) helppo saada kytkettyä toisiinsa ja samaan apposeen, ja 2) Moni pienempikin valmistaja ja urheilusovellusten tekijä haluaa yleensä ensimmäisenä varmistaa, että tiedot saa siirrettyä Garminin laitteisiin ja palveluun.

Sittemmin Suunto on julkaissut mm. uuden Suunto 9:n, joka on ominaisuuksiltaan hyvä ja asiallisen näköinen (vaikka onkin edelleen mielestäni liian iso). Myös Polarin Vantage näyttäisi nykyään täyttävän suurimman osan yllä mainituista kriteereistä. En ole kuitenkaan niitä kokeillut, joten parempaa vertailevaa tutkimusta en pysty tarjoamaan. Sanon siksi nyt vaan, että Garmin on ollut hyvä kello.