57. Puolimara

Tänään oli kilpailupäivä: Espoon Rantamaraton.

Rantamaraton on kiva kisa. Reitti on hieno, puoleen väliin asti saa juosta pitkin merenrantaa ja isot osat vähän asvalttia pehmeämpää pintaa. Reitti on myös kohtuullisen helppo ja nopea, sillä isoja mäkiä on aika vähän.

Tänä vuonna sai jännätä sään puolesta viimeiseen asti. Säätiedotukset ennen kisaa vaihtelivat kaatosateesta puolipilvisen kautta tihkusateeseen. Loppujen lopuksi sää oli enimmäkseen pilvinen, pientä sadetta osan matkaa. Lämpötila oli noin +10, joten pitkissä trikoissa ja hanskat kädessä lähdettiin matkaan.

Juoksin tänään siis puolikkaan.

Puolimaratonista on muodostumassa mielimatkani juoksukisoissa. Vitoset ja kympit ovat jotenkin sellaista enempi vähempi täysillä repimistä – ensimmäinen puolikas niin lujaa kuin pääsee ja toinen puolikas niin lujaa kuin jaksaa – että ne sopivat huonosti itseni kaltaiselle, enemmän sitkeälle kuin nopealle.

Ja täysi maraton (jota en ole koskaan juossut) taas vaatisi niin paljon treeniä, ettei sellaiseen oikein tahdo löytyä aikaa nyt kun pitäisi treenata myös uintia ja pyöräilyä.

Olen kyllä joskus miettinyt, että yksi kokomaraton pitäisi joskus elämänsä aikana juosta, ja vedin kesällä jo sitä ajatellen muutamia pitkiä testilenkkejäkin. Yli kahdenkympin lenkeillä alkoi kuitenkin tuntua kropassa siellä täällä sen verran, että tajusin täyden maratonin vaativan paljon pitkiä harjoituksia ja iskutustreeniä jaloille. Peruskunnon puolesta luulisin pärjääväni jo nyt, mutta sedän nivelet ei nykyisellään oikein sitä nitkuttamista kestä. Sukat hiertää, polvet särkee ja lantiossa alkaa poltella.

Pitkillä juoksulenkeillä on hyvä testailla ruokia ja juomia, joita tarvitsee pitkissä kisoissa, ja muutenkin harjoitella sitä, miltä tuntuu kun kroppa juoksijan sielun ympärillä alkaa pettää, mutta tällä hetkellä fiilis on, että täysi maraton saattaa tältä keski-ikäiseltä mieheltä jäädä juoksematta.

Puolimaraton sen sijaan tuntuu oikein sopivalta. Ei tarvitse niin kiireellä riuhtoa kuin lyhyemmillä matkoilla, ja matka testaa kestävyyttä, mutta vain sen verran, ettei mene lopussa ihan väkisin nylkyttämiseksi. Alle parin tunnin kisa on muutenkin siitä helppo, että sen jaksaa kiskoa periaatteessa kehon energiavarastoilla syömättä matkalla mitään, vaikka psykologisista syistä onkin kiva, että mukana on myös jotain mussutettavaa. (Palaan matkaeväisiin erikseen.)

Ai, miten meni tänään?

1.36.15

Tavoite oli alun perin juosta 1.35, joten ihan tavoitteeseen en päässyt, mutta on tämä silti ns. PB (personal best), koska olen juossut puolimaratonin tasan kaksi kertaa ja tämä oli se nopeampi.

Suunnitelmani oli juosta tasaisesti noin 4.30:n kilometrejä, ensimmäiset pari vähän rauhallisemmin, sitten tasavauhtista menoa pikkuhiljaa kirien niin, että ennen 13:n kilometrin kohdalla alkavia mäkiä olisin ollut alle 4.30:n keskivauhdin. Ja viimeiset kilometrit voisi sitten yrittää loppukiriä, jos voimia vielä riittäisi.

Käytännössä kävi niin, että ekat kilometrit etenin aika lailla suunnitelmien mukaan, mutta sitten jossain seitsemän ja kahdentoista välissä tuli joka kilometrillä annettua muutama turha sekunti siimaa tavoiteajan suhteen. Osittain varmaan siksi, ettei itseluottamus kunnon suhteen ollut ihan huipussaan, osittain siksi että erehdyin klassisesti juoksemaan joukon mukana enkä huomannut, että vauhti vähän hiipui. Viimeiset neljä kilometriä meni sitten taas kovempaa, mutta niin lujaa en pystynyt juoksemaan, että olisin saanut menetetyt sekunnit kelattua takaisin.

Ensi vuodeksi jäi siis parannettavaa, mutta joka tapauksessa tämä oli hyvä kesäkauden päätöskisa. Hyvää tässä on se, että juoksuvauhti on jo nyt riittävä triathlon-kisoihin.

Nyt on kyllä pohkeet aika juntturassa…

51. Lähtötilanne

Tarinan seuraamisen kannalta on ehkä kiinnostavaa, miltä tasolta olen tähän projektiin lähdössä. Otetaan siksi tähän alkuun lyhyt katsaus taustoihin ja nykykondikseeni.

Kun sain SyVä-menetelmällä painoni putoamaan pari vuotta sitten ja urheilu alkoi taas maistua, aloitin lenkkeilemällä. Vauhti parani ilman selkäreppua kohtuullisen nopeasti ja sitä kautta lisääntyi myös into juosta. Vuoden 2018 keväästä alkaen olen treenannut juoksua varsin systemaattisesti.

Viime vuoden syyskuussa kävin juoksemassa elämäni ensimmäisen juoksukisan, puolimaratonin Espoon Rantamaratonilla. Se meni paremmin kuin odotin: 1.39 ja risat. Muutaman viikon päästä on tarkoitus kokeilla samaa uudelleen ja katsoa mikä on nykykunto. Hiljaisena toiveena on tietysti, että tulos paranisi (pahoin pelkään kuitenkin, ettei niin käy, sillä juoksutreeniä kertyi tänä kesänä vähemmän kuin viime vuonna – siitä lisää myöhemmin).

Juoksukuntoni ja peruskestävyys on joka tapauksessa jo nyt varsin hyvä. Triathlon-harjoitusten painopiste onkin pyöräilyssä ja uinnissa, joissa on enemmän parannettavaa (ehkä siis myös helpompi saada parannusta aikaan?).

Pyöräilyn harjoittelun olen vasta aloittanut. Työmatkoja lukuun ottamatta treeniä pyörällä on toistaiseksi ollut lähes olematon määrä. Tämän kesän kuntosarjan testikisoissa 20 km tsygällä meni kesäkuussa aikaan 41.30 eli noin 29 km tunnissa ja 10 km heinäkuussa vei 18 ja puoli minuuttia, eli keskinopeus oli 32,5 km/h. Välissä oli jonkin verran kilometrejä pyörän selässä ja hieman myös varustepäivityksiä. Niistäkin kerron (paljon) lisää myöhemmin.

Ensi kesänä olisi varmaankin realistista toivoa, että yli kolmeakymppiä jaksaisi sotkea pyörällä vähän pidempäänkin.

Uinnin suhteen onkin sitten tekemistä. Kuten edellisessä luvussa totesin, uinti on minulle aivan uusi laji. Vielä viime kesänä uintini oli ainoastaan kastautumista mökkilaiturilta enkä osannut kroolata lainkaan. Nyt olen käynyt uimakoulussa vapaauinnin peruskurssin, jonka aikana selvisi, etten osaa kroolata lainkaan. Avovesiuintia kokeilin ensimmäisen kerran toukokuussa kaksi viikkoa ennen ensimmäistä kuntosarjan kisaa, ja tulokset olivat sen mukaiset.

Tähän osioon pannaan nyt syksyllä sen verran paukkuja, että olen ilmoittautunut kahdelle uimakurssille. Keskiviikkoisin on triathlon-uintikurssi ja sunnuntaisin vapaauinnin tekniikan jatkokurssi. Sillä pitäisi saada uinti sellaiseen kuntoon, että 750 metriä menisi kesäkuussa koko matkan jonkinlaista vapaauintia. Siihen olisin jo aika tyytyväinen, ajalla ei ole niin väliä. Laitetaan nyt silti sillekin osuudelle sopivan haastava pyöreä tavoite: 15 minuuttia.

Näillä mennään. 

P.S. Jos yllä olevan perusteella laskee kesäkuun sprintille jonkinlaista aikatavoitetta (joku jo ehti sitä kysyäkin), niin: uinti 15 min, pyöräily 37, juoksu 22, vaihdot 5 eli yhteensä 1.19. Sillä olisi tullut Kuusijärvellä tänä vuonna kilpakuntosarjassa kategoriassa M50 toiseksi. Eiköhän se ole ekaan kisaan riittävän kova tavoite…

50. Tavoitteet

Täytän siis ensi vuonna 50 ja kilpailen sarjassa M50. Olen ajatellut, että kun vertailuryhmä vanhenee, vähän heikommallakin suorituksella pärjää.

Tosin kun noita kisatuloksia selailee, nopeimmat viiskymppiset ukot kiskoo kyllä vähintään yhtä lujaa kuin M40-sarjalaiset. Kärjen takana sedät nitkuttaa silti vähän rauhallisemmin, joten uskon – ainakin vielä tässä vaiheessa –, että minulla on mahdollisuuksia pysyä vauhdissa mukana.

Joskus aiemmin ajattelin, etten todellakaan halua osallistua mihinkään urheilukilpailuun; itsekseni juokseminen riittää. Kuten vähemmän syömisessäkin, olen sittemmin havainnut, että myös urheilussa tavoitteet ovat olennainen osa motivaatiota ja yksi onnistumisen edellytys.

Kilpailupäivät ovat treenimotivaation kannalta tärkeitä.

Kesäkuuksi on siksi sovittu seuraava triathlon, jossa tarkoitukseni on vetää elämäni ensimmäinen oikea sprinttikisa.

Paikkana on Vantaan Kuusijärvi, missä järjestetään Vantaa Triathlon. Vantaa on hyvä kisapaikka, ja tapahtumassa on tarjolla kaikille jokin sopiva sarja, Kokeile Triathlonia sarjasta [sic] aina SM-tason skaboihin. Vantaatriathlonin kielellä aion osallistua ensi vuonna Kilpakuntosarjaan (750 metriä uintia, 20 km pyöräilyä ja viiden kilsan juoksu).

Olemme siis vielä kaukana ironman-tasosta, mutta sprinttikisassakin on minulle tavoitetta kyllikseen, sillä en tällä hetkellä oikeastaan osaa vielä uida. Tai siis osaan tietenkin sen verran uida, että pysyn pinnalla ja pääsen eteenpäin, mutta vapaauintitekniikkani on aika onnetonta enkä pysty hengästymättä uimaan juuri altaan mittaa enempää.

Kävin Kuusijärvellä tänä vuonna kokeilemassa ns. kuntosarjan kilpailua, jossa kisamatkat olivat melkein kuin sprintissä, uinti vain lyhyempi, 500 metriä. Kuntosarjan kisoissa on myös kilpapyörät kielletty (sitä mitataan renkaan leveydellä) ja mukana on väkeä kaikenlaisilla varusteilla.

En todellakaan ollut 500 metrin uintiin valmis, suurimman osan matkasta vedin niska jäykkänä mummosammakkoa. Häntäpään uimareillakin oli kuitenkin hyvä tunnelma, ja kokemus oli kokonaisuutena sen verran kiva, että päätin heti, että 2020 palataan asiaan paremmin valmistautuneena. Siinä siis Tavoite nro 1.

Jos sprintti sujuu kesäkuussa, seuraava tavoite on osallistua myöhemmin kesällä johonkin perusmatkan (1500m, 40km, 10km) kilpailuun. Se kiinnostaa minua matkana oikeastaan enemmän, jos vain uinnin saa sen verran kulkemaan, että uskaltaa lähteä mukaan läpsimään. Olisi enemmän aikaa polkea ja juosta selkiä kiinni.

Sillä, että tiedossa on kisa, jossa kunto mitataan, on hämmästyttävä vaikutus treenaamiseen. Kukaan ei halua tehdä julkisesti itsestään ihan pelleä, ja lähestyvä deadline (tässä yhteydessä ehkä vähän huono ilmaisu…) auttaa lenkille lähdössä silloin kun ei oikein ehtisi/huvittaisi.

Vielä parempi motivaattori on tietysti julkinen tavoite. Ja jos julkisuuden tehoa haluaa vielä lisätä, voi vaikkapa kertoa tavoitteestaan koko internetille…

Aikaa lähtöön jäljellä 292 päivää.