33. Nälänhallinta

Joskus blogin alkuaikoina kirjoitin nälästä ja siitä, miten sillä voi olla painonhallinnan kannalta sekä hyvä että huono vaikutus. Periaatteessa nälkäinen ihminen tietenkin laihtuu, mutta syömisen hallinta on nälkäiselle ihmiselle hankalaa, Se voi vesittää kaiken.

Näläntunne ja sen kontrollointi on SyVä-menetelmän kannalta niin fundamentaali asia, että ajattelin palata aiheeseen vielä hetkeksi.

Jos on tottunut syömään liikaa ja huonosti ja päättää opetella syömään vähemmän, pitää ensin oppia hahmottamaan, kuinka paljon vähemmän on sopivasti. Siinä näläntunne on mainio apuväline. Kun on tasaisin välein nälkäinen, tietää ettei ole syönyt liikaa.

Hankaluudet alkavat, kun on ollut jonkin aikaa nälkäinen ja saa seuraavan mahdollisuuden syödä. Keho huutaa ruokaa, ja kaikki näkyvillä oleva ruoka näyttää hyvältä. Silloin syö todella helposti liikaa.

Tämä on juuri se hetki, jolloin repsahdus helpoiten iskee varomattomaan vähemmän syöjään. Jos ei ole tarkkana, suuhun ehtii tunkea paitsi liikaa ruokaa myös kaikenlaista hölmöä täytettä mitä sattuu näkemään ja nälkäisenä himoitsee.

Ongelma on, että vatsa reagoi ruokaan hitaasti. Jos syö nälissään nopeasti, kylläisyyden tunne tulee liian myöhään, vasta kun on jo ehtinyt mättää vatsaan yliannoksen ruokaa. Jos ei ole todella sinut oman syömisensä kanssa ja hyvin tietoinen määristä joilla tulee kylläiseksi, on iso riski että nälkäinen syö itsensä ylikylläiseksi (yltäkylläiseksi, yllin kyllin).

Paradoksaalista onkin, että SyVä-menetelmässä onnistuakseen pitäisi olla tasaisin väliajoin sopivasti nälkäinen, mutta nälkäisenä ei oikeastaan kannattaisi syödä.

Nälän hallintaa kannattaa tietoisesti harjoitella. Jos tulee nälkäisenä kotiin oltuaan syömättä koko päivän, kannattaisi syödä vain vähän ja odottaa hetki.

Tämä ei ole uusimpien ruokailuoppien mukaista. Nykyään pitäisi kuulemma vain tuntea kehonsa ja syödä aina sopivasti. Mikäs siinä, hyvä idea. Käytännössä kuitenkin niin vaikeaa, että itse syön nälkäisenä ison aterian sijaan mieluummin ensin vain pienen välipalan.

Ajan kanssa oppii paremmin arvioimaan, kuinka paljon ruokaa on sopivasti ja pystyy ehkä nälkäisenäkin syömään vain kylmästi oikean määrän. Harjoitteluvaiheessa on helpompaa syödä nälkäisenä ensin vain vähän ja opetella kontrolloimaan nälkänsä sen kriittisen hetken, kun pitää – edelleen nälkäisenä – odotella hitaasti saapuvaa kylläisyyden tunnetta ja seuraavaa ruoka-annosta.

Ei ole helppoa sekään. Jos juo huutavaan nälkään vain lasin vettä ja syö yhden mandariinin (tai vaikka voileivän), nälkä ei todellakaan lähde. Alkukantaista impulssia syödä nopeasti vatsa heti täyteen pitäisi silti oppia vastustamaan. Vaikka pieni annos ruokaa ei tunnukaan heti missään, vähän ajan päästä kuitenkin helpottaa juuri sen verran, että mielihalujen hallinta on helpompaa.

Kun pahin nälkä on taittunut, voi rauhassa syödä lisää. Sopivasti, vain sen verran kuin todella tarvitsee. Tai ehkä vähän vähemmän.

SyVä-menetelmän pääsääntö on, että kaikkea saa syödä, kunhan syö vähemmän, mutta nälän hallinta ja kehon kuunteleminen on onnistumisen kannalta niin olennaista, että toiseksi tärkein perusohje voisi olla tämä: Opettele tunnistamaan ja hallitsemaan nälkäsi.

Mainokset

8. Nälkä

Minulla on nälkä.

Normaali reaktio olisi mennä hakemaan jotain syötävää, mutta SyVä-matkani varrella olen oppinut tunnistamaan tämän tilanteen ja pidän sitä hyvänä merkkinä.

Kun ihmisellä on nälkä, se tarkoittaa että energiaa on kulunut enemmän kuin on tullut systeemiin sisään, mikä taas tarkoittaa, että keho kuluttaa vararavintoa. Nälkäinen ihminen laihtuu.

Tämä on tietysti klassista insinöörin logiikkaa. Todellisuudessa tilanne on hieman monimutkaisempi. Keskustelin aiheesta kälyni kanssa, joka ravintopalveluita tarjoavan yrityksensä kautta todella tietää syömisestä ja on tavannut oikeita ravitsemusterapeutteja.

Yleinen konsensus tuntuu olevan, että nälkä on painonhallinnassa yleensä huono asia. Syy-seuraus-ketju menee suurin piirtein niin, että vaikka nälkä periaatteessa laihduttaakin (siinä kohtaa olen oikeassa), nälkäinen ihminen on heikko eikä yleensä pysty hallitsemaan itseään. Kun ruokaa sitten on saatavilla, heikko nälkäinen ihminen syö liikaa, huonosti ja vääränlaista ruokaa. Nälkäinen ihminen syö myös tyhmiä välipaloja eikä nälässään mieti mitä syö. Nälkäinen ihminen siis lihoaa.

Tämä ristiriita on hyvä pitää mielessä. Olen edelleen tyytyväinen joka kerta kun huomaan, että minulla on nälkä, koska se tarkoittaa että paino pysyy kurissa. Tästä minulla on myös dataa. Toisaalta tunnistan hyvin kälyni mainitsemani tilanteen, jossa nälkäisenä tulee helposti syötyä hölmösti, liikaa ja mitä sattuu. Ymmärrän hyvin, miksi ravintoneuvojat suosittelevat syömään pitkin päivää tasaisesti.

Ja vielä selvyyden vuoksi: ammattilaiset eivät siis väitä, etteikö nälällä ja laihtumisella olisi yhteyttä vaan ovat kokemuksen kautta todenneet, etteivät ihmiset keskimäärin osaa hallita nälkäänsä. Sen takia laihduttajat repsahtavat liiallisen nälän puolelle ja sitä kautta ylilyönteihin.

Nälän näkeminen on myös varmasti tosi huono ohje, jos kärsii vakavista syömähäiriöistä tai suhde syömiseen on pahasti vinoutunut (jos näin on, tämä blogi on väärä paikka muutenkin, suosittelen sellaisessa tapauksessa näiden juttujen sijaan ammattiauttajaa), mutta pulskistuneelle bisnesmiehelle tekee taatusti hyvää olla välillä nälkäinen.

SyVä-menetelmän suurimpia haasteita on syödä niin vähän, että välillä tulee nälkä, mutta oppia syömään nälkäisenäkin vain vähän. Ensin mainittu on helppoa — usein töissä on muutenkin niin kiire, ettei ehdi syödä ja jossain vaiheessa vain huomaa, että onkin aika kova nälkä. Jälkimmäinen osa on paljon vaikeampi juttu. Nälkäisenä vähän syöminen on temppu, johon kaikki eivät lainkaan pysty.

Jos pystyy vastustaamaan luolamiehen impulssia syödä nälkäänsä vatsan täyteen mitä ikinä sattuu olevan saatavilla (eikä mene nälkäisenä kauppaan), on päässyt SyVä-menetelmässä jo pitkälle. Niinpä istun nyt tässä nälkäisenä ja kirjoitan. Ja tiedän jo nyt, että illalla kun menen nukkumaan, vaaka näyttää vähemmän kuin eilen illalla.

Silloin tuntuu hyvältä.

6. Motivaatio

Eilen oli puhetta alkuun pääsemisen vaikeudesta. Tässä vaiheessa vallankumouksellista SyVä-tarinaani lienee hyvä hetki kirjoittaa muutama rivi motivaatiosta.

Kun näkee painonpudotukseen tähtääviä ohjeita netissä tai lukee ihmedieeteistä lehtien kansissa, otsikot alkavat usein sanoilla miten tai mitä.

Miten pääsen kesäksi bikinikuntoon? Miten saan sikspäkin kuudessa viikossa? Mitä saa syödä ja mitä ei.

SyVä-menetelmä ei kuitenkaan ole laihdutuskuuri. Olennaista on oppia syömään pysyvästi vähemmän ja voida paremmin. Sen saavuttamisessa tärkein kysymyssana on miksi.

Kun ylipainoinen ihminen yrittää syödä vähemmän, homma voi alkuun olla tosi vaikeaa. Rutiineista ja huonoista syömätavoista on hankalaa päästä eroon. Sitä repsahtaa monta kertaa, ja sitten harmittaa kun oli niin heikko. Välillä tulee nälkä (itse asiassa tosi usein, ja se on mielestäni hyvä asia, vaikka ravitsemusterapeutit ovatkin eri mieltä – palaamme tähän vielä). Silloin on olennaista, että syy tsempata on selkeänä mielessä.

Itselleni lopullinen motivaatio tuli, kun heräsin muutamana yönä tunteeseen, etten pysty hengittämään. Näin unta, että olin veden alla enkä saanut happea. Ensimmäisellä kerralla en tajunnut miksi heräsin, mutta kun sama toistui muutaman kerran, ymmärsin mistä oli kyse.

Uniapnea.

Sellaista minulla ei koskaan aikaisemmin ollut ollut. Kun rupesin asiaa tarkemmin pohtimaan, tajusin, että olin jo hieman aiemman huomannut välillä kuorsaavani, vaikka sitäkään en ollut aikaisemmin tehnyt. Mikä oli muuttunut?

Vastaus löytyi peilistä. Siellä näkyi kuorsaava kaksoisleukainen kaveri.

Olin tietenkin jo aikaisemmin tajunnut, että vatsa oli alkanut kasvaa ja posket olivat tulleet paksummiksi. Olin monet kerrat ajatellut, että painoa pitäisi vähentää. Olin aloittanut lenkillä käymisen ja päättänyt juoda vähemmän bisseä. Kovin pitkälle en kuitenkaan ollut koskaan päässyt.

Hengittämisvaikeudet yöllä olivat minulle vastaus kysymykseen ”Miksi?”. Voin huonosti. Seuraava vaihe olisi sitten kakkostyypin diabetes tai joku muu ylipainosta johtuva vaiva. Homma oli sillä selvä. Ylipainosta eroon. Nyt.

Kun syömisen vähentäminen myöhemmin oli vaikeaa, kun oli nälkä ja olisi tehnyt mieli vetää pussillinen sirkusaakkosia, motivaatio löytyi yleensä uudelleen, kun palautti mieleen, miksi olin päättänyt syödä vähemmän.

En kaipaa sikspäkkiä (sellaista ei muuten millään voi saada kuudessa viikossa). Jos jonkun tavoite on päästä bikinikuntoon, siihen pääsee vähemmän syömällä ehkä aikanaan, jos sillä nyt yleensä on jotain väliä. Ulkonäkö on motivaation kannalta epäolennaista. Koko homman ydin on, että kilo kerrallaan voi paremmin.

En enää koskaan halua herätä yöllä siksi, etten pysty hengittämään.