140. Challenge Turku 2023

Kuten edellä tuli kerrottua, Köpiksen täysmatka siirtyi osaltamme ensi vuoteen ja Plan B:ksi valittiin Turun puolimatka.

Sinne lähdettiin nauttimaan kisafiiliksestä, mutta tarkoitus oli myös parantaa ennätyksiä.

Olin etukäteen ajatellut, että hyvä suoritus olisi jos saisin viime vuoden ajastani 10-15 minuuttia pois. 

Uinti on minulle se heikoin lenkki ja uinti kisoissa jännittää edelleen, varsinkin kun kilsoja avovedessä ei ole tullut kesällä tarpeeksi. Oletin kuitenkin, että viime vuoden surkean ajan olisi pakko parantua, ellei jotain menisi fundamentaalisti pieleen.

Pyörässä FTP on noussut jonkin verran, joten muutama minuutti oli siinäkin potentiaalia parantaa ihan vain sillä, että koko matkan jaksaisi vähän viime vuotta paremmilla tehoilla.

Juoksu on sujunut nyt kesällä niin hyvin, että uskalsin siitäkin toivoa pientä parannusta.

Näillä oletuksilla asetin tavoitteeksi 5.15.

Lähtökohdat uuden PB:n tavoitteluun ainakin olivat hyvät, sillä keli oli lähes ideaali: Uinnissa vesi 20 ja joki lähdössä vielä melkein tyyni, pyörän aikana sopivasti pilvistä, mutta reitti oli ehtinyt edellisen päivän sateiden jälkeen hyvin kuivua. Ainoastaan juoksun aikana alkoi tulla kuuma, mutta kaiken kaikkiaan paljon parempia olosuhteita ei olisi tällaisena epävakaisen sään kesänä voinut toivoa.

Tarkkaa kokonaisaikaa en pystynyt matkalla itse seuraamaan, koska wanhan Garminin akku alkaa olla niin huonolla hapella, etten uskaltanut pitää kelloa koko matkaa päällä. Käytin kelloa siis vain uinnin ja juoksun aikana, ja pyöräosuus meni erikseen pyörätietokoneella. Siksi tarkka loppuaika oli itselleni maalin tullessa pitkään arvoitus.

Kun sitten sain nähdä statistiikat, olin iloisesti yllättynyt: 5.10.29. Se on 17 minuuttia nopeammin kuin viimeksi.

Kaikki lajit menivät paremmin kuin edellisellä kerralla (laitan tarkemmat raportit kustakin osuudesta erikseen lähipäivinä), ja vaihdoissakin tuli yli kolme minuutin parannus, kun mietin logistiikan tarkemmin ja jätin turhat sukkien ja kengännauhojen kanssa sähläämiset pois.

Tyytyväinen täytyy olla kun tämän ikäisenä vielä ajat paranee!

Myönteistä on myös, että nyt pari päivää kisan jälkeen on jo sellainen olo, että voisi ihan hyvin lähteä palauttavalle lenkille. Ero ensimmäiseen puolimatkaan on merkittävä. Silloin en pystynyt kävelemään kunnolla viikkoon.

Turku on kiva kisa. Tunnelma on hyvä, järjestelyt toimivat ja reitti helppo ja nopea, jos haluaa ennätyksiä tehdä. Kiitos tässä vielä kaikille järjestäjille, kannustajille ja avustajille! 

Hankalaa on se, että nyt viiden tunnin raja alkaa olla jo niin lähellä, että puolimatkan sub-5 on muuttunut epärealistisesta unelmoinnista täysin mahdolliseksi tavoitteeksi. Se tarkoittaa kovempaa treeniä ensi talvena.

Nyt kuitenkin pieni tauko ennen kuin mietitään ensi kauden tavoitteita ja syksyn harjoitusohjelmaa…

Kisaraportin muut osat: uinti, pyörä, juoksu

Matias's avatar
Matias

Yhteiskunnallisista ilmiöistä, kirjoittamisesta, asioiden kehittämisestä, innovaatioista ja teknisistä apuvälineistä kiinnostunut keski-ikäinen mies, diplomi-insinööri, bisnesmies ja perheenisä, joka vapaa-aikanaan urheilee hyvistä aikomuksista huolimatta edelleen vähemmän kuin suunnittelee.

3 ajatusta aiheesta ”140. Challenge Turku 2023

Jätä kommentti