SyVä-menetelmä

Edellisessä kirjoituksessa totesin, että laihtuminen muuttuu SyVä-menetelmässä pidemmän päälle vaikeammaksi. Niin tietysti pitääkin käydä. Eihän ole tarkoitus, että vähemmän syövä ihminen laihtuu loputtomiin.

Ne, jotka ovat tätä blogia pidempään seuranneet, ovat varmasti huomanneetkin, että kirjoitusten aihepiiri on vähitellen siirtynyt painon pudottamisen keinoista kohti yleisempää hyvinvointia. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, etten enää nykyään juurikaan yritä laihtua (paino putoaa edelleen pikkuhiljaa, mutta se ei ole enää itseisarvo).

Jos siis olet vasta löytänyt SyVä-menetelmän ja aloittelemassa vähemmän syömistä, kannattaa myös blogia lukea alkupäästä. Siellä aiheena on, miten pääsee alkuun, mistä tilanteista vähemmän syöminen on helpointa aloittaa, ja mitkä ovat suurimmat haasteet, kun on pidempään syönyt koko ajan vähän liikaa.

Näissä uudemmissa kirjoituksissa keskityn enemmän tilanteen stabilointiin ja SyVä-menetelmän myötä mukaan tuleviin yleisiin hyvinvoinnin keinoihin ja muihin pohdintoihin.

Jossain vaiheessa pitää löytää uusi tasapaino.

SyVä-menetelmä on oikeastaan kaksivaiheinen prosessi. Vaiheessa yksi syödään vähemmän ja laihdutaan. Vaiheessa kaksi syödään vähemmän ja pysytään samanpainoisena.

Vaikkei laihtuminenkaan välttämättä ole helppoa, jälkimmäinen saattaa silti olla se hankalampi vaihe. Olen itsekin vasta etsimässä sopivaa ruoan määrää ja sellaisia ruokailutottumuksia, jolla painoni pysyisi suurin piirtein nykyisellä tasolla ilman suuria heilahteluja ja ilman kontrolloivaa laihdutuskuurifiilistä.

Voin kertoa, että ihan helppoa se ei ole ja vahinkoja sattuu.

SyVä-menetelmän toisessa vaiheessa etsitään niitä rutiineja, joilla syöminen, liikkuminen ja elämä pysyvät tasapainossa ja paino uudella alemmalla tasolla ilman, että asiaa pitää koko ajan miettiä. Samalla joistakin tiukimmista keinoista, jotka menetelmän alkuvaiheessa toimivat hyvin, voi pikkuhiljaa luopua.

Olen alkanut käydä taas töissä lounaalla. Syön vain keiton tai salaatin, mutta en enää jätä lounasta aina kokonaan väliin. Se on sosiaalisempaakin, mutta myös osa uutta tasapainoa.

Olen käynyt välillä buffetissakin. Kiva juttu on ollut huomata, ettei siellä enää tule samanlainen ähky kuin aikoinaan.

Jotkut muutokset jäävät pysyviksi. Kun kerran oppii syömään vähemmän ja luopuu joistakin huonoista tavoista, ei myöhemmin enää yksinkertaisesti tee mieli niihin palata. Näitä ovat itselleni olleet esimerkiksi alkoholi sekä kerma, makkarat ja muut rasvaiset ruoat. Niitä vain en enää nykyään käytä yhtä paljon, vaikka painon puolesta voisinkin.

Tavaksi on myös jäänyt yleinen rutiini olla ottamatta lisää ruokapöydässä. Kokonaista pitsaa en ole syönyt yli vuoteen.

Jotkut osat uutta tasapainoa tulevat täysin yllätyksinä. Näistä ihmeellismmät itselleni ovat olleet lihan syömisen lopettaminen ja alkoholiton olut.

Tasapaino on SyVä-menetelmän lopullinen tavoite. Sen suhteen olen vielä itsekin noviisi. Painossa on viime vuoden aikana ollut vielä turhan paljon heiluntaa, esimerkiksi lomien aikana mopo ravistaa edelleen liikaa. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että tasapaino alkaa löytyä jostain -15 kilon ja -20 kilon väliltä.

Aika näyttää, kuinka äijän käy. Tasapainoinen mies?

SyVä-menetelmällä laihtuminen vaikeutuu ajan myötä. Kun pahin ylipaino on poissa, jokainen laihdutettava kilo on edellistä tiukemmassa.

Sanovat myös, että luolamiehen keho taistelee laihtumista vastaan. Keho menee tiukan laihduttamisen myötä säästöliekille odottelemaan parempia päiviä. Siitä syystä niin kovin moni laihdutuskuuri epäonnistuu, ja siitä syystä SyVä-menetelmän tavoitteena on totuttautua vähitellen pysyvästi pienempiin ruokamääriin. Hitaasti mutta varmasti!

Toinen syy, miksi jatkuva laihtuminen SyVä-menetelmällä on pidemmän päälle epätodennäköistä, on kurin höltyminen. Kun on laihtunut, voi olla itselleen lepsumpi. Silloin sallii itselleen helpommin sen toisen (alkoholittoman) oluen, ottaa helposti vähän useammin lisää hyvää ruokaa, ryhtyy taas syömään jälkiruokia, jne. Se on tavallaan ihan ok, koska SyVä-menetelmää tiukasti noudattavalle käy jossain vaiheessa joka tapauksessa niin, että saavuttaa tavoitepainonsa.

Alun onnistumisten jälkeen, tässä piilee silti vaaran paikka.

Joidenkin ehdottomien sääntöjen noudattaminen saattaa auttaa painonpudotuksen loppuvaiheessa. Kun ei syö koskaan jälkiruokaa, ei tule kiusausta laihempanakaan syödä vähän useammin jälkiruokaa. Kun ei juo koskaan perjantaikaljaa, ei lipsu niin helposti takaisin jokaperjantaiseen olueen. Ja niin edelleen. Kannattaa silti valita sääntöjä, jotka eivät liikaa vaikuta elämän laatuun.

Tässä vaiheessa SyVä-menetelmää olen kuitenkin huomannut, että pikkuhiljaa kehittynyt vähemmän syömisen rutiini on jo varsin vahva. Se auttaa eteenpäin haasteiden keskellä. Välillä tulee takapakkia, sitten homma taas etenee. Jokaisen repsahduksen jälkeen osaa hillitä itsensä hieman aiempaa paremmin.

Motivaatio nousee kun pääsee alkuun ja tuloksia tulee kun motivaatio nousee. Kun vatsa on tottunut pienempiin annoksiin, se muistuttaa automaattisesti rajoista tilanteissa, joissa tulee helposti syötyä liikaa.

On syntynyt myönteinen vähemmän syömisen kierre.

Myös urheilu sujuu paremmin kun laihtuu. Vaikka alunperin aloin perehtyä vähemmän syömisen problematiikkaan tajuttuani, etten hyvistä yrityksistä huolimatta koskaan ehdi liikkua tarpeeksi (SyVä-menetelmän ideahan on vähentää sisään tulevan energian määrää, silloin kun kulutus on pieni), SyVä-matkan varrella rupeaa puoliautomaattisesti pohtimaan myös muita hyvinvointiin vaikuttavia asioita. Liikunnan lisääminen on yksi niistä.

Fakta on, että 75-kiloisen puolimarathon-suunnitelma toteutuu todennäköisemmin kuin 90-kiloisen. Muutenkin liikunnan lisäämistä on helpompi pohtia, kun olo ja yleisfiilis on painon putoamisen myötä parantunut.

Näyttää siis siltä, että SyVä-menetelmän noudattaminen sekä helpottuu että vaikeutuu kun pääsee pidemmälle. Lopullinen haaste on uuden tasapainon löytäminen. Siitä lisää seuraavassa luvussa.