Uinti on minulle edelleen se triathlonin heikoin lenkki.

Vaikka homma alkaa jo sujua hallissa lyhyissä pätkissä, ja mökkiuinnit omassa rauhassa välillä pidempäänkin, kilpailuissa en ole vielä koskaan saanut uitua koko matkaa kunnolla. Huonoimmillaan olen sätkytellyt suurimman osan matkasta kuin hyperventiloiva sammakko.

Hallikausi meni kuitenkin hyvin, ja uintitekniikkani on selvästi parantunut. Ne muutamat avovesiharjoitukset, jotka ehdin kesällä uida, menivät nekin selvästi aiempaa paremmin.

Uskalsinkin varovasti toivoa Turusta aiempaa tyylikkäämpää suoritusta.

Tavoite oli ehjä uinti. Mitään aikatavoitteita en asettanut, vaikka tietenkin toivoin, että aikakin vähän paranisi, todella hitaasta hitaaseen.

Uinti Turussa on sinällään helppo, koska paikka on suojainen ja reitti hyvin selkeä. Olkoonkin, että joki on sen verran leveä, että mutkittelemaankin mahtuu, jos ei tähystä kunnolla. Navigoida ei kuitenkaan varsinaisesti tarvitse. Mennään vain suoraan ja kierretään isot ja näkyvät poijut.

Naama oli monilla tälläkin kertaa mustana, kun vedestä noustiin. Puolisoni todisti tänä vuonna myös, että jos uimalasit vuotavat, uinnin aikana on mahdollista saada silmätulehdus. Ihan puhdasta vesi ei siis ole, mutta eipä sitä ehdi kisan aikana paljon miettiä.

Suunnitelmani onnistui siltä osin, että sain uitua ensimmäistä kertaa kisassa ikinä ehjän uinnin pysähtymättä kertaakaan. Se oli mainio juttu ja lupaa hyvää tulevaa ajatellen. 

Rentous alkaa pikkuhiljaa löytyä. Kikka on siinä, että minun pitää ajatella jotain muuta kuin hengittämistä. Pään oikea-aikaista kääntämistä, käden asentoa vedon alussa, vartalon kiertoa, rentoa palautusta. Mitä tahansa muuta.

Pakko on silti myöntää, että olin vähän pettynyt kun vedestä noustessani näin uintiin kuluneen ajan: 47 minuuttia. Todellakin siis edelleen hidas.

Parannus oli kuitenkin henkisellä tasolla suurempi kuin mitä kello näyttää.

Nyt tiedän, että pystyn kisassakin uimaan koko matkan ongelmitta. Seuraavilla kerroilla pitää mennä lujempaa. Kunto kestäisi kyllä kovemmankin vauhdin, sen näkee pulssistakin, ja oikeastaan tiedän myös mitä minun pitää teknisesti tehdä. Kyse on täysin rutiinista ja itseluottamuksesta. Henkimaailman juttuja.

Lopuksi vähän julkista uhoamista: Kun ensi vuonna vedän Turun puolimatkan alle viiteen tuntiin, puolet parannuksesta tulee uinnissa.

Kisaraportin muut osat: Osa 1 Pyörä Juoksu