Turussa on minulle mieluinen pyöräreitti. Alussa on muutama mutka matkassa, mutta kun päästään moottoritielle, baana on tasainen eikä tarvitse liikennettä varoa tai reittiä pohtia. Ainoastaan muutama sillan sauma matkalla jysäyttää, jos niitä ei osaa varoa. Varsinkin yhden sillan kohdalla tuntuu aina tavaraa pyöristä sinkoilevan.

Tykkään myös tällaisista reiteistä, joissa kierretään sama rata useampaan kertaan. Ekalla kierroksella voi vielä vähän tunnustella, jotta seuraavilla rundeilla tietää, missä rata kulkee ja mistä tuulee.

Tällä kertaa auttoi myös, että olimme jo autossa menomatkalla katselleet pyöräreitin mäet ja mutkat valmiiksi. Moottoritiellä ei pyörällä kovin hyvin huomaa, kuinka jyrkkiä ja pitkiä mäet ovat. Ylämäessä sitten ihmettelee kun ei kulje (ja vastaavasti alamäessä helposti vetää liian pienellä vaihteella ja alitehoilla).

Tehoista puheen ollen: Hankin vähän aikaa sitten uuden pyörätietokoneen. Suurin syy oli se, että wanha laite ei tue wattipolkimia, vaikka olisi muuten edelleen ihan soiva peli. Nyt sain tehot isolla fontilla näkyviin ruudulle ja ajoin koko matkan wattien mukaan.

Tavoite oli ajaa koko matka tasaisesti 80% FTP:stä.

Ensimmäiset kaksi kolmasosaa matkasta kaikki menikin hienosti suunnitelman mukaan ja fiilis satulassa oli hyvä. Sitten iski vähän väsy ja viimeisen kierroksen paluumatka vastatuuleen tuntui pitkältä. Pyörätietokoneen tehokäyristä näki jälkikäteen hyvin, miten tehot alkavat pikkuhiljaa vajua 60 kilsan jälkeen .

Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä vain pitänyt uskoa enemmän omiin kykyihinsä ja uskaltaa painaa samoilla tehoilla loppuun asti.

Toisaalta, juoksu sujui nyt tosi hyvin ja siihen on varmaankin osasyynä se, että otin pyörän lopun hieman rauhallisemmin.

Ihan viimeiset kilometrit (Turun reitillä paluu moottoritieltä sataman läpi takaisin joen rantaan) olen jo useammassa kisassa ottanut tarkoituksella vähän kevyemmin. Samalla olen naksauttanut pienemmän vaihteen ja yrittänyt pitää kadenssin vähän korkeammalla. Ajatuksena tässä, että juoksu lähtee paremmin liikkeelle, kun jalat saavat vähän levätä ja pyörän kadenssi lopussa on lähempänä juoksun tahtia (90 kierrosta = 180 askelta minuutissa). Juoksussa sitten voittaa sen minkä tässä ehkä menettää.

Omatoimiseen bikefittailuun voi olla kohtuullisen tyytyväinen, sillä matka sujui aika tuskattomasti eikä mitään isompia kipuja tai kremppoja tullut. Suurin haaste on edelleen hartioiden liikkuvuus, aeroasento on jäykälle yläkropalleni rankka. Siihen tosin auttanee paremmin jumppa kuin pyörän säätäminen…

Vähän voinee vielä hienosäätää satulan asentoa ja klossien paikkoja, mutta yleisesti ottaen pyörä tuntuu nyt hyvältä. Montaa kohtaa olenkin venkslannut ja veivannut. Havaintoja siitäkin voisin joskus raportoida erikseen (pysykää kanavalla!).

Ruokailut pyörän päällä olivat ns. perinteiset: Tankissa ja pulloissa omat testatut urheilujuomat ja lisäksi yksi energiapatukka per kierros.

Urheilujuomista tiedän nyt jo, että parin pullon jälkeen juoma alkaa tökkiä ja alkaa tehdä mieli pelkkää vettä. Niinpä olen kehittänyt rutiinin, jossa juon ekalla kierroksella aerotankin tyhjäksi, jotta pääsen tyhjentämään yhden pullon urheilujuomaa satulan takaa tankkiin toisen kiekan aluksi. Sitten voin vaihtaa kisan puolivälissä tyhjän pullon vesipulloon. Tämä taktiikka toimi tälläkin kertaa hyvin.

Patukoiden jyrsiminen pyöräillessä pitää tehdä vähän pakolla, mutta uskon, että kiinteän syöminen on kuitenkin kokonaisuuden kannalta hyvä.

Lopputulos oli noin 34,5:n keskivauhti, jolla pyöräosuuden ajaksi tuli 2.37.42. Parannusta viime vuoteen verrattuna viisi minuuttia.

Arvosana: Ihanjees+.

Kisaraportin muut osat: Osa 1 Osa 2 Osa 4