Challenge 2021: Turku

Vaikka juuri sanoin, etten varaa vielä mitään kisoja ensi vuodelle, niin – oho – nyt on päätös kesän pääkisasta tehty: Challenge Turku 1.8.2021.

Syitä, miksi tähän päädyin, oli muutamia:

  • Kävin katsomassa vaihtoehtoja, mutta esim. Lahden Ironman 70.3 on jo niin täynnä vanhoista ilmoittautuneista, että jäljellä on vain viimeisen kalleimman hintaluokan ilmoittautumisia, ja se on kallista se (vaikkei ihan halpaa ole Turussakaan kilpaileminen)
  • Ajankohta hieman myöhemmin kesällä tuntui pienen pohdiskelun jälkeen kuitenkin paremmalta. Jää enemmän aikaa pitkille pyöräretkille ja harjoitusuinneille avovedessä.
  • Joitakin vaihtoehtoisia pienempiä puolimatkan kisoja järjestettäneen, esim. Kangasala Triathlon näytti kivalta kisalta, mutta ekaksi pitkäksi kisaksi toivoin isompaa kisaa, jossa kisajärjestelyt varmasti sujuvat eikä tarvitse miettiä, onko reitti selvästi merkitty tai pyöräosuuden asvaltti kunnossa.
  • Turun kisan reitit ovat erittäin selkeät ja kohtuullisen helpot. Uinti joessa on varmasti elämys sinänsä, mutta eksymisen vaara on minimaalinen, kun jokea pitkin edestakaisin uidaan ja reitti on tietysti muutenkin suojaisempi kuin aavalla ulapalla. Sillä on merkitystä, kun uintiosuus jännittää muutenkin. Samoin pyörällä on kivempi lähteä kokeilemaan, miten jaksaa pitkää pätkää, kun tietää, että saa vetää autoilta blokattua hyväkuntoista baanaa. Ja Turun juoksureittikin tuntuu mukavalta, tutuilla huudeilla.
  • Ja koska Turussa on paljon tuttuja ja sukulaisia, majoitus ja muut logistiikat on helppo järjestää. Kannustusjoukkojakin löytynee.

Juuri nyt ”Challenge” on erinomainen sana kuvaamaan tunnelmia. Seitsemän kuukautta aikaa työstää kuntoa, tekniikkaa, itsetuntoa ja suolistobakteereja.

P.S. Jos joku sattui tälle sivulle vahingossa kisasivuja etsiessään, tässä linkki viralliselle Challenge Turku -tapahtumasivulle.

Matias

Yhteiskunnallisista ilmiöistä, kirjoittamisesta, asioiden kehittämisestä, innovaatioista ja teknisistä apuvälineistä kiinnostunut keski-ikäinen mies, diplomi-insinööri, bisnesmies ja perheenisä, joka vapaa-aikanaan urheilee hyvistä aikomuksista huolimatta edelleen vähemmän kuin suunnittelee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s