Vaikka tulevaisuus on vielä sumuinen eikä pandemian vaikutuksista ensi vuoden kilpailuihin ole mitään tietoa, luulen, että jonkinlaisen kisaohjelman tekeminen ensi kesälle jo tässä vaiheessa olisi harjoittelumotivaation kannalta hyvä.

Tässä siis alustava suunnitelma, le Plan (niin kuin aikoinaan hiihtoreissuilla Alpeilla oli tapana sanoa):

1. Sanoin jo aiemmin, että Vantaa Triathlon Kuusijärvellä pitää ottaa ensi vuonna uudestaan, mutta 10 minuuttia nopeammin. Ne kisat ovat tällä hetkellä kalenterissa kesäkuussa.
2. Jos päätavoitteeksi uskaltaa laittaa puolimatkan kisan loppukesästä, hyvä harjoitus ja testi (varsinkin uinnille) olisi perusmatkan kisan joskus keskellä kesää. Sopiva aika ja paikka voisi olla vaikka Oittaa Triathlon heinäkuussa. Siellä siis olympiamatka.
3. Kauden päätavoitteeksi sopiva voisi olla Turku Challenge 1.8. 2021. Aurajoessa uiminen vähän epäilyttää, mutta muuten reitti olisi aika helppo ja maisemat lapsuudesta tuttuja, ja ajoituskin loma-aikaan sopiva.
4. Jos virtaa riittää, voisi kauden lopuksi käydä vielä juoksemassa. Esimerkiksi Espoon Rantamaraton syyskuussa on ollut kiva kisa, jossa olen käynyt pari kertaa juoksemassa puolikkaan. Ensi vuonna voisi ehkä kokeilla täyttä matkaa?

Näin siis ajattelin ensin.

Vaikka tässä suunnitelmassa kaikki on loogista ja tavallaan juuri niin kuin pitää, minulla on sisimmässäni tunne, että jokin mättää.

Olen viime aikoina yhä enemmän voimaantunut uskossani, joka ohjeistaa joustamaan suunnitelmissa fiiliksen mukaan. Harjoittelu olisi sovitettava elämään eikä päinvastoin. Kun harjoittelu (ja kilpaileminen) tuntuu kivalta, sitä jaksaa. Liian systemaattinen ohjelman seuraaminen ei ole ns. mun juttu. Eikä ehkä yleisemminkään ihmiselle pitkän päälle hyväksi, arvelen, mutta se jääköön itse kunkin omalla kohdallaan mietittäväksi. 

Treenifilosofiaan, jota tässä hahmottelen, palaan vielä varmasti. Tässä vaiheessa hahmotelmasta seuraa kesän 2021 suunnitelman suhteen kaksi asiaa.

Yksi: en usko, että ilmoittaudun tässä vaiheessa yhtään mihinkään vaan katson tilanteen keväällä uudelleen, sesongin psykofyysisen tunnelman perusteella. Kaksi: nousi esiin Plan B, jossa kauden päätapahtuma saisi olla aikaisemmin kesällä, jottei koko kesä- ja lomasesonki menisi kisaan valmistautumisen ehdoilla ja – mikä ehkä vielä tärkeämpää – loppukesästä voisi fiilispohjalta osallistua vastaan tuleviin kisoihin lyhyelläkin varoitusajalla, ilman tulostavoitteita, ja ilman pelkoa siitä, että satunnainen kisaaminen väärään aikaan sotkisi tieteellisen valmistautumisen kesän päätapahtumaan.

Plan B:

1. Sprinttikisa Vantaalla kuten yllä. Joka tapauksessa hyvä sesongin avaus.
2. Ironman 70.3 Lahdessa. Kisa on jo heinäkuun alussa, mikä tuntuu turhan aikaiselta kauden pääkisaksi, mutta eipähän tarvitsisi koko kesää stressata, ja yllä kuvatun filosofiantyngän mukaisesti keskeneräinen valmistautuminen voisi olla fiilikselle vain hyväksi.
3. Loppukesästä voisi sitten kokeilla mitä huvittaa, vaikka perusmatkaa jossain sopivassa kohdassa. Heinäkuun lopussa olisi tarjolla esimerkiksi Joroisten savolainen puolimatka ja elokuussa mm. Vierumäki, Helsinki City Triathlon ja monia muita. Tai miksei vaikka se Turku, ensimmäisen suunnitelman kohdan 3 mukaisesti. Jos huvittaa.
4. Joku juoksukisa, kuten suunnitelmassa A.

Pohdinta jatkuu. Kumpikaan yllä listatuista suunnitelmista tuskin toteutuu sellaisenaan. Varmaa on epävarmuus. Eihän vielä edes tiedä, järjestetäänkö kisoja lainkaan suunnitelmien mukaan.

Sanotaan, että julkisesti kerrottu tavoite toteutuu varmemmin kuin salainen. Kesän kisakalenteri muuttui näin ollen juuri napin painalluksella vähän todennäköisemmäksi.