Kisaviikonloppu on nyt takana.

Kisaolosuhteet eivät juuri paremmat olisi voineet olla. Vesi yli 20, ilma enimmäkseen aurinkoinen, mutta sen verran puolipilvinen, ettei ollut liian kuuma, ja mikä parasta: ei juurikaan tuullut.

Pari sydämenlyöntiä jäi välistä heti kilpailupäivän aluksi, kun menomatkalla kisapaikalle pyörä irtosi kuljetustelineestä motarilla. Kuului vaan klonk eikä fillaria enää näkynyt takaikkunasta…

Onni onnettomuudessa oli, että pyörä pysyi kuitenkin kyydissä vanteiden ympärillä olevien kiinnikkeiden ansiosta ja vain kaatui telineessä. Fyysisiltä vahingoilta vältyttiin. Nyt tiedän seuraavalla kerralla, miten triathlon-pyörää ei pidä kiinnittää auton pyöränkuljetustelineeseen!

Siitä eteenpäin kisat sujuivat hyvissä merkeissä ja Viruksesta huolimatta aika lailla tavalliseen tapaan. Ihan en syksyllä asettamiini tavoitteisiin päässyt mutta kohtuullisen kunnialla selvisin, ja tunnelma oli myönteinen.

Uinti oli odotetun vaikeaa, en saanut uitua ns. omaa uintia oikeastaan lainkaan. Pyörällä meni kuitenkin mukavasti, ja syksyllä asettamiani tavoitteita nopeammin, vaikka jälkikäteen ajatellen olisin todennäköisesti voinut vetää vielä vähän lujempaakin. Juoksu oli aika lailla ns. perussuoritus, ei loistava, muttei mitenkään huonokaan.

Aikaa meni 1.27. Sillä oli kilpakuntosarjassa M50-ikäisistä sedistä neljäs (samalla reitillä aamupäivällä kilpaillussa SM-sprintin ikäsarjassa olisin ollut 17.). Kaipa sitä täytyy taas yrittää olla itselleen armollinen ja todeta, että se on elämäni ensimmäisestä varsinaisesta triathlon-kisasta ihan kelpo tulos. Tästä on hyvä jatkaa.

Tänään kävimme vielä pojan kanssa kisaamassa Aikuinen & lapsi -sarjassa. Matkat ovat siinä kisassa lyhyitä ja tunnelma leppoisa, eikä kilpailu ole kovin vakavaa (suurimmalle osalle osallistujista ainakaan), mutta on tosi hauska että sillä tavalla pääsee yhdessä lapsen kanssa kokeilemaan triathlonia oikeilla kisapaikoilla ja samoilla startti- vaihto- ja maalialueilla kuin muissakin sarjoissa.

Kisa sujui meiltä varsin hyvin, vaikka uinnissa jäimmekin vähän sumppuun. Pyörällä olimme kuitenkin nopeampia kuin etukäteen ajattelimme, ja juoksuunkin jäi vielä voimia. Olimme viidensiä, jos sillä nyt tällaisissa lähinnä kisatunnelman takia järjestettävissä sarjoissa jotain merkitystä on. Kiva tapahtuma joka tapauksessa. Mukavaa että näitä järjestetään.

Tiivistelmänä kisoista voisin todeta seuraavaa:

Parantamisen varaa:

1. uinti kaiken kaikkiaan, selkeästi ensi talven painopiste
2. ekan vaihdon turhat sähläykset pois
3. lisää pyörätreeniä, jotta osaisi paremmin arvioida vauhdin.

Hyvää tässä oli, että

1. oli kiva kisata
2. nälkää jäi, joten on motivaatiota jatkaa harjoittelua, ja
3. parantamisen pitäisi olla helppoa, kun aika ei ollut vielä missään lajissa wau-tasoa.

Seuraava tavoite? Sama uudestaan kesäkuussa, mutta kymmenen minuuttia nopeammin.

Matka jatkuu.