Juoksu on perinteisesti ollut minulle se vahvin laji, jossa selkiä on tullut eniten vastaan.

Tämä vuonna treenijuoksut olivat kuitenkin jääneet niin vähiin, ettei jaksamisen suhteen ollut samanlaista varmuutta kuin aiemmin. Lisäksi tietysti tämä oli ensimmäinen kerta, kun puolimaratonia yritti juosta neljän tunnin urheilun päälle, joten voimien riittämisestä tai kehon reaktioista ei ollut etukäteen mitään käsitystä. Nyt tietää vähän paremmin.

Juoksuun oli Kuusijärvellä helppo lähteä ja ekat kilometrit tuntuivat kevyiltä. Tönkköjalkaisuuttakin kesti vain hetken. Sen verran kuitenkin oli vihjailevaa jäykkyyttä akillesjänteissä ja kantapäissä heti alussa, että lähdin varmuuden vuoksi rauhallisesti liikkeelle.

Hyvä niin. En nimittäin ollut ennen sunnuntaita juossut kertaakaan lähellekään 20 kilometrin lenkkiä. Siihen nähden ei ollut kovin yllättävää, että juoksu oli lopussa hankalaa. Kävi juuri niin kuin vähän pelkäsinkin:

Toisen kympin alkupuolella alkoi tuntua kipua siellä täällä. Ensin alkoi sattua vasen polvi (tai oikeastaan kai joku jänne jalan sivussa), vähän myöhemmin oikea pohje. Silloin oli muutaman kilometrin verran ilmassa pientä väkisin tekemisen tuntua. Jälkikäteen oli kuvista helppo todeta, ettei juoksuasento näytä loppumatkasta kovin hyvältä…

Varusteiden suhteen ei ollut juoksussa paljon mietittävää. Kaivoin vain vanhat luottotossut esiin kisaa varten. Pikanauhat olisi kyllä pitänyt niihin laittaa. Sillä olisi säästynyt aikaa vaihdossa.

Juoksuliiveistä jätin lopulta selkätankin kokonaan pois. Veden kantaminen ei tuntunut järkevältä, koska juomapisteitä oli matkan varrella tasaisin välein. Urheilujuomakin olisi näissä kisoissa ollut oikeaa testattua merkkiä, joten sitäkään ei olisi oikeastaan tarvinnut kuljettaa mukana. Ehkä joku simppeli geelivyö riittäisi tai kisapuku, jossa on kunnolliset taskut eväille?

Geelitkin alkoivat olla lopussa aika päh!, joten jätin viimeisen rullaamatta ja luotin siihen, että jaksan vikat kilsat vanhoilla höyryillä.

Kipeistä jaloista johtuen vauhti hiipui loppua kohden tasaisesti, vaikka voimat olisivat ehkä riittäneet vähän kovempaankin tahtiin. Lopulta kilometrivauhdiksi tuli keskimäärin vähän päälle 5.30. Ei ihan sitä mitä toivoin, mutta siihen olen tyytyväinen, että vauhti pysyi kuitenkin suht tasaisena eikä pudonnut dramaattisesti edes lopussa. Puolimatkojen tuloslistoja kun selailee, monille tuntuu iskevän totaaliväsy juoksumatkalla. Nytkin näki lopussa reitillä aika paljon kävelijöitä.

Juoksun loppuajaksi tuli 1.56.17. Siitäkin saisi varmaan kymmenen minuuttia pois, jos olisi edes samanlaisessa juoksukunnossa kuin olen parhaimmillaan ollut. Vaikka jalat ovat nyt tosi kipeät, ne ovat samalla tavalla kipeät kuin joskus kauan sitten, kun ensimmäisiä kertoja juoksin pidempiä lenkkejä. Tottumuksen puutetta siis, ei mitään sen vakavampaa.

Kaiken kaikkiaan opettavainen retki ja hieno tapahtuma taas, koronan aiheuttamista hankaluuksista huolimatta. Iso kiitos kaikille järjestäjille, ensi vuonna nähdään taas! Silloin voisi olla sprintin vuoro, kun tuli viime vuonna luvattua, että vedän sen seuraavalla kerralla 10 minuuttia nopeammin.