Ekassa vaihdossa kului tolkuttomasti aikaa sukkien ja muiden kanssa nyhrätessä.

Olin kyllä tietoisesti päättänyt, että otan vaihdon rauhallisesti ja pidän huolen, että varusteet ovat kunnossa, mutta 7.27! Jos myönteisesti ajattelee (ja minähän ajattelen!) siitä saa ensi kerralla aika helposti muutaman minuutin pois. Vaatteiden vaihto on aika turhaa, jos on kunnollinen kisa-asu, ja tukisukat voisi vaihtaa nilkkasukkiin, tai ehkä jättää kokonaankin pois, ainakin pyöräkengistä.

Pyöräilystä en sinällään ollut ennakkoon kovin huolissani. Tiesin, että jaksan kyllä polkea 90 kilometriä jonkinlaista vauhtia. Jännitysmomentit liittyivät enemmän vauhdinjakoon, syömisiin ja juomisiin, ja siihen, jaksaisiko tri-pyörän päällä pysyä hyvässä asennossa koko matkan.

Olen säätänyt ajoasentoa pitkin kesää moneen kertaan, mutta ihan oikeaa ratkaisua en ehtinyt löytää. Asetukset olivat kisassa ihan kohtuulliset, mutten silti jaksanut olla tangoilla tarpeeksi pitkään. Bikefitting siis jatkuu. Pienellä satulan kallistuksella ja aerotankojen nostolla on mielestäni ollut hyvä vaikutus matkustusmukavuuteen ja voimantuottoon, joten siihen suuntaan kannattaa jatkaa. Satulaakin pitänee vielä vähän siirtää.

Jos taas positiivisesti ajattelee (edelleen!), ajoasento näytti jo nyt paremmalta kuin viime vuoden kuvissa. Asentoon myös tottuu. Ekalla kisalenkillä hartioita särki ja kyynärpäissä tuntui, mutta lopussa siihen jotenkin turtui. Tai ehkä sitä vain matkan edetessä rentoutuu vähitellen?

Kuten jo aiemmin totesin, pitkiä pyörätreenejä oli kesällä liian vähän (en itse asiassa ollut polkenut edes 90 kilometriä putkeen kertaakaan), joten lievää epävarmuutta oli ilmassa sopivan vauhdin suhteen.

Puolimatkan pyörä oli Vantaalla viisi 18 km:n kierrosta. Olin etukäteen laskenut, että jos kierrokseen menisi 35 minuuttia, lopputulos olisi inauksen alle 3 tuntia ja vähän yli 30 km/h. Sen mukaan lähdin vetämään, ja alkuun sellaista vauhtia oli helppo ylläpitää.

Musta hetki tuli puolivälin jälkeen. Meinasi iskeä väsy. Tuulenpuuskat olivat siinä vaiheessa kovempia (tuuli pyöri muutenkin jotenkin vähän hassusti ympärillä koko matkan – välillä ei oikein tiennyt oliko myötä- vai vastatuuli), joten tankoja sai puristaa tiukemmin ja vauhti hiipui hetkeksi. Osasyy oli varmaankin myös se, että vatsassa kipristeli silloin eniten. Matka tuntui pitkältä.

65 kilometrin kohdalla sitten helpotti. Lopetin kiinteiden patukoiden syömisen ja join vähän aikaa vain vettä. Olo parani selkeästi ja muutenkin tuntui siltä, että paikat alkoivat aueta. Matka sujui yhtäkkiä taas mukavammin.

Safkojen pakkausta ja sijoittelua pitää seuraaville matkoille miettiä vähän tarkemmin. Nyt oli patukoiden ja geelien ja roskien kanssa vähän ahdasta. Juomapullot riittivät hyvin kun ei ollut kuuma. Big Training Dayn kaltaisilla helteillä olisi varmaan toisin. Toisaalta pitäisi vain oppia luottamaan siihen, että järjestäjiltä saa lisää juotavaa. Nyt vaihdoin vain yhden vesipullon ennen viimeistä kierrosta.

Lopputulos oli suunnitelman mukainen. Aika oli 2.56.39 eli keskinopeus 30,58 km/h. Vikalla lenkillä oli vähän varaa löysätäkin ja verrytellä jo jalkoja juoksuun (vaihde vähän pienemmälle ja lisää kadenssia).

Jos ja kun kokonaisaikaa haluaa ensi kaudella parantaa, pyörä on kehityskohde numero 1. Jos keskinopeuden saisi nostettua vaikka 33:een, loppuajasta putoaisi heti pois yli 10 minuuttia. Talven aikana täytyy saada jalkoihin lisää voimaa.