Kaipa se on uskottava. M on nyt sitten ihan oikeasti 50.

Vanheneminen on tietenkin väistämätöntä, mutta täytyy olla iloinen siitä, että kondis on hyvä ja krempat pieniä, vaikka oman rajallisuutensa joutuukin tunnustamaan ja kunnon ylläpitämiseksi täytyy tehdä enemmän töitä (kts. fysioterapia).

Kun olin nuorempi, kuvittelin aina, että haluaisin 50-vuotislahjaksi urheiluauton.

Ostin polkupyörän.

Tein ostopäätöksen oikeastaan jo syksyllä. Olin ensimmäisistä kuntosarjan kisoista asti himoinnut kunnollista tri-pyörää (kts. pyöräkuume), mutta en omilla treenimäärilläni ja nykyisellä tasollani oikein millään pystynyt perustelemaan hankintaa.

50-vuotispäivä tarjosi kuitenkin tekosyyn. Ajattelin, että siinä on hyvä peruste hemmotella itseään. Jos en nyt ostaisi uutta pyörää, koska olisi seuraava sellainen hetki, että ylihintainen hankinta tuntuisi sallitulta?

Mutta minkälainen olisi unelmien triathlon-pyörä?

Canyonin pyöriä on moni kehunut. Hinnat ovatkin valmistajan suoramyynnin ansiosta varustetasoon nähden kohtuullisia ja ajo-ominaisuudetkin nettiarvioiden perusteella hyviä. Speedmaxinkin saisi sähkövaihteilla ja hyvillä hiilikuitukiekoilla reilusti halvemmalla kuin monen muun merkin pyörän vastaavilla spekseillä. Suoramyynti netissä aiheuttaa kuitenkin myös sen, ettei testaamaan käytännössä pääse, mikä oli omalta osaltani ns. show stopper. Kyseessä on sen verran iso ostos, etten halunnut tehdä päätöstä ilman koeajoa, vaikka minulla olikin bikefitin jälijiltä aika tarkka käsitys siitä, mikä olisi oikea koko ja sopiva geometria.

Kävin läpi perinteisen kierroksen netin pyöräkaupoissa.

Feltillä oli asiallisen tuntuisia vaihtoehtoja, mutta niiden ulkonäkö ei jotenkin minua puhutellut ja hyvän speksin pyörällä tulee sielläkin hintaa. Trekin Speed Concept näytti hyvältä ja varusteetkin olisivat olleet hintaan nähden ok, mutta senkin kanssa kävi vaikeaksi löytää paikkaa, jossa eri vaihtoehtoja olisi voinut nähdä livenä ja saada kokeilla ennen ostoa. Specialized tuntui turhan kalliilta, ja Bianchilla taas oli näyttävä valikoima maantiepyöriä (ja Velo&Oxygen on aina ollut asiantunteva hyvän palvelun myymälä), muttei oikein sopivaa tri-pyörää.

Sitten on tietenkin Cervelo.

Jokin Cervelon pyörissä on aina minuun vedonnut (vaikka tämä mainio mainosvideo: Can’t fake fast), mutta Cervelon P2 ja P3 tuntuivat hieman vanhentuneilta. Olihan runko jo aika monta vuotta vanha ja mallit muutenkin pysyneet pitkään aika lailla samoina.

Lisäksi mietityttivät jarrut. 

Levyjarrut olivat nimittäin toivelistallani aika korkealla. Olinhan ostamassa pyörää vuosikausiksi, ja tuntui vähän siltä, että vannejarruilla varustettu pyörä saattaisi vanheta käsiin, kun levyjarruihin ollaan triathlon-pyörissäkin kaikkialla menossa. Olen myös ollut hydraulisiin levyihin omassa cyclocrossissani todella tyytyväinen.

Cervelossa hyvää oli toisaalta se, että jälleenmyyjä oli lähellä ja pyöriä pääsi helposti katsomaan ja näpräämään.

Oli paljon mietittävää ja monta nettiartikkelia luettavana.

Kuinka sattuikaan, siinä asiaa miettiessäni kävi ilmi, että Cervelon triathlon-pyöriin oli juuri vuodeksi 2020 tulossa iso päivitys. P2:n ja P3:n tilalle tuli P-Series, jäykempi ja nopeampi, mutta kuitenkin viisikymppisen jäykälle keholle aika sopiva geometria. Hyvännäköinenkin se mielestäni oli. Ja levyjarrut vakiona.

Asiat alkoivat naksahdella kohdilleen kuin vanhan pyöräilijän nikamat.

Alkaen-hinta oli sekin siedettävä, mutta summa rupesi kyllä pompsahtelemaan kun aloin himoita ns. välttämättömiä varusteita: vähän parempi osasarja, aerovanteet, jne. Lopulta en pystynyt vastustamaan sähkövaihteitakaan.

Tässä se nyt sitten on:  The Machine. (Happy birthday to me, happy birthday to me!)

Pyörä on tietenkin minulle aivan liian hieno, ja olen hyvin tietoinen siitä, että syyllistyn klassiseen keski-ikäisen miehen gear-huumaan. Sen sijaan, että menisin ja treenaisin kovempaa vanhoilla varusteilla, sijoitan suuria summia uusiin varusteisiin.

Hämmentävää on se, että pyörä on kyllä oikeasti selvästi nopeampi kuin vanha. Kun vedin tuttua testipätkää uudella pyörällä, keskinopeutta tuli heti pari kolme kilometriä tunnissa lisää.

Kuinkahan suuri osa parannuksesta on oikeaa aerodynamiikkaa ja kuinka suuri osa vain plaseboa? Psykologinenkin vaikutus on tottakai validi syy hankkia pyörä. Jos uusi pyörä saa harjoittelemaan enemmän ja tsemppaamaan kovempaa, kansanterveys voittaa.

Ainakin tässä tapauksessa psykologia toimii. Koko ajan tekee mieli lähteä polkemaan. Ja harjoitella pitääkin; aeroasennossa polkeminen on tottumattomalle alkuun rankkaa. Veikkaan, että tänä kesänä tulee enemmän kilometrejä kuin viime vuonna.

Yli tai alle 50, you can’t fake fast.