Treenasin talven yli niin, että juoksussa oli käytössä joku Garminin kellon valmis ohjelma, jota seurasin harvakseltaan jotenkuten. Uinti meni syksyllä uimakurssien mukaan, keväällä omien rauhallisten harjoitusten tahtiin, kunnes loppui tyystin (tammi-maaliskuussa uimme kyllä koko perhe aika paljon, kun oli hyvä allas lähellä). Pyörätreenit olivat syksyllä lähinnä vain työmatkoja. Ja koko talvikauden pyöräily on käytännössä ollut kokonaan seis, koska fillarit olivat putkirempan takia evakossa.
Jälleen kerran olen siis harjoitellut talvella vähemmän kuin suunnittelin. Mutta ei hätää; olen normaaliin tapaan tuudittautunut siihen uskoon, että tositreenit alkavat sitten keväällä, kun on lämmintä ja kiva uida, pyörillä ja juosta.
Paitsi, että nyt sitten Flunssan takia ei ole päässyt lainkaan uimaan eikä punttisalille (78. Karanteeni). Lisäksi on vielä ollut koko ajan niin sairaan kylmä, ettei ennen viime viikkoa ole voinut uida meressä. Pyöräretketkään eivät ole huvittaneet.
Toisaalta, kesäksi suunnitellut kisat (mukaan lukien virallinen tavoite Kuusijärvellä) on kaikki joko peruutettu tai siirretty, joten harjoitusaikaa on tullut lisää. Mikä on mainio juttu, sillä tällä tahdilla en olisi saanutkaan itseäni kisakuntoon kesäkuuksi.
Tämän hetken suunnitelma on, että sprinttikisa olisi elokuussa. Ryhdyin siis katselemaan kesän ajaksi treeniohjelmaa triathlonia varten.
Törmäsin kahteen ongelmaan.
Ensinnäkin, melkein kaikki triathlon-ohjelmat on rakennettu oletukselle, että uimari osaa jo uida ja vain hioo tekniikkaa ja hakee vauhtia. Esimerkiksi melkein kaikki Garmin Connectin valmiit triathlon-ohjelmat sisältävät kaikenlaisia uimadrillejä eri sykealueilla tsiljoona metriä kerrallaan. Missä on triathlon-treeniohjelma sellaiselle, jonka peruskunto on ok, mutta uimataito sellainen, ettei ole vielä koskaan uinut avovedessä 750 metriä putkeen?
Toisekseen, kaikki valmiit ohjelmat sisältävät tuntitolkulla treeniä vähintään viitenä päivänä viikossa. Miten ihmeessä työssä käyvät perheelliset ihmiset ehtivät treenaamaan 10 tai 15 tuntia viikossa? En tajuu.
Olisi kiva löytää treeniohjelma (tai syksyllä jo ihan harjoitusryhmä), jossa treenataan kunnolla, mutta sallitaan muukin elämä. Okei, myönnän, että tänä keväänä minulla on ollut muuta elämää jonkin verran normaalia enemmän. En suosittele kenellekään uutta työpaikkaa, putkiremonttia ja mökin rakentamista samaan aikaan…
Toisaalta luulen, että kiire suojaa minua ylikunnolta. Kun en yksinkertaisesti ehdi treenata niin paljon kuin haluaisin, kunto kehittyy sopivan rauhalliseen tahtiin ja ehdin palautua välillä. Se on varmaankin suurin syy siihenkin, että olen tähän asti saanut harjoitella terveenä eikä mikään paikka ole mennyt matkan varrella pahasti rikki.
Lopulta laitoin kelloon helpon sprinttimatkan harjoitusohjelman 12 seuraavaksi viikoksi. Treenikertoja on siinäkin paljon, mutta kestot ja matkat näyttävät realistisilta. Haastetta ajattelin lisätä ottamalla kaikki uinnit avovedessä. Juoksumatkat olivat ohjelmassa kuitenkin niin lyhyet, että liimasin päälle aiempina vuosina hyväksi havaitsemani puolimaraton-treenin tästä syyskuuhun. Siitä syntyi kelloon aikamoinen hässäkkä, jota täytyy vielä manuaalisesti siivota, varsinkin kun Garminin kelloissa on edelleen sellainen bugi, etteivät uimaharjoitukset edes siirry kelloon.
En tiedä miten toimii ja toteutuu, mutta onpahan nyt ainakin kesäksi jonkinlainen suunnitelma, jota voi tilanteen mukaan soveltaa. Sekaan vielä kesän mittaan muutama pidempi pyöräretki, niin paketti alkaa olla kasassa.
Olisko siinä kesän resepti?
2 thoughts on “81. Harjoitusohjelmat 2 – Triathlon”