Tänään oli kilpailupäivä: Espoon Rantamaraton.

Rantamaraton on kiva kisa. Reitti on hieno, puoleen väliin asti saa juosta pitkin merenrantaa ja isot osat vähän asvalttia pehmeämpää pintaa. Reitti on myös kohtuullisen helppo ja nopea, sillä isoja mäkiä on aika vähän.

Tänä vuonna sai jännätä sään puolesta viimeiseen asti. Säätiedotukset ennen kisaa vaihtelivat kaatosateesta puolipilvisen kautta tihkusateeseen. Loppujen lopuksi sää oli enimmäkseen pilvinen, pientä sadetta osan matkaa. Lämpötila oli noin +10, joten pitkissä trikoissa ja hanskat kädessä lähdettiin matkaan.

Juoksin tänään siis puolikkaan.

Puolimaratonista on muodostumassa mielimatkani juoksukisoissa. Vitoset ja kympit ovat jotenkin sellaista enempi vähempi täysillä repimistä – ensimmäinen puolikas niin lujaa kuin pääsee ja toinen puolikas niin lujaa kuin jaksaa – että ne sopivat huonosti itseni kaltaiselle, enemmän sitkeälle kuin nopealle.

Ja täysi maraton (jota en ole koskaan juossut) taas vaatisi niin paljon treeniä, ettei sellaiseen oikein tahdo löytyä aikaa nyt kun pitäisi treenata myös uintia ja pyöräilyä.

Olen kyllä joskus miettinyt, että yksi kokomaraton pitäisi joskus elämänsä aikana juosta, ja vedin kesällä jo sitä ajatellen muutamia pitkiä testilenkkejäkin. Yli kahdenkympin lenkeillä alkoi kuitenkin tuntua kropassa siellä täällä sen verran, että tajusin täyden maratonin vaativan paljon pitkiä harjoituksia ja iskutustreeniä jaloille. Peruskunnon puolesta luulisin pärjääväni jo nyt, mutta sedän nivelet ei nykyisellään oikein sitä nitkuttamista kestä. Sukat hiertää, polvet särkee ja lantiossa alkaa poltella.

Pitkillä juoksulenkeillä on hyvä testailla ruokia ja juomia, joita tarvitsee pitkissä kisoissa, ja muutenkin harjoitella sitä, miltä tuntuu kun kroppa juoksijan sielun ympärillä alkaa pettää, mutta tällä hetkellä fiilis on, että täysi maraton saattaa tältä keski-ikäiseltä mieheltä jäädä juoksematta.

Puolimaraton sen sijaan tuntuu oikein sopivalta. Ei tarvitse niin kiireellä riuhtoa kuin lyhyemmillä matkoilla, ja matka testaa kestävyyttä, mutta vain sen verran, ettei mene lopussa ihan väkisin nylkyttämiseksi. Alle parin tunnin kisa on muutenkin siitä helppo, että sen jaksaa kiskoa periaatteessa kehon energiavarastoilla syömättä matkalla mitään, vaikka psykologisista syistä onkin kiva, että mukana on myös jotain mussutettavaa. (Palaan matkaeväisiin erikseen.)

Ai, miten meni tänään?

1.36.15

Tavoite oli alun perin juosta 1.35, joten ihan tavoitteeseen en päässyt, mutta on tämä silti ns. PB (personal best), koska olen juossut puolimaratonin tasan kaksi kertaa ja tämä oli se nopeampi.

Suunnitelmani oli juosta tasaisesti noin 4.30:n kilometrejä, ensimmäiset pari vähän rauhallisemmin, sitten tasavauhtista menoa pikkuhiljaa kirien niin, että ennen 13:n kilometrin kohdalla alkavia mäkiä olisin ollut alle 4.30:n keskivauhdin. Ja viimeiset kilometrit voisi sitten yrittää loppukiriä, jos voimia vielä riittäisi.

Käytännössä kävi niin, että ekat kilometrit etenin aika lailla suunnitelmien mukaan, mutta sitten jossain seitsemän ja kahdentoista välissä tuli joka kilometrillä annettua muutama turha sekunti siimaa tavoiteajan suhteen. Osittain varmaan siksi, ettei itseluottamus kunnon suhteen ollut ihan huipussaan, osittain siksi että erehdyin klassisesti juoksemaan joukon mukana enkä huomannut, että vauhti vähän hiipui. Viimeiset neljä kilometriä meni sitten taas kovempaa, mutta niin lujaa en pystynyt juoksemaan, että olisin saanut menetetyt sekunnit kelattua takaisin.

Ensi vuodeksi jäi siis parannettavaa, mutta joka tapauksessa tämä oli hyvä kesäkauden päätöskisa. Hyvää tässä on se, että juoksuvauhti on jo nyt riittävä triathlon-kisoihin.

Nyt on kyllä pohkeet aika juntturassa…