56. Palapeli

Tänään oli taas uimakurssi.

Uimakoulut ovat kuin palapeli. Vapaauinti puretaan pieniin osiin – vartalon kierto, potkut, pään asento, käsiveto, lopputyöntö, hengitys, liuku – ja sitten jokaista osaa yritetään yksi kerrallaan parantaa. Kun palat sitten uudestaan kasataan, pitäisi syntyä uusi uljas uintitekniikka.

Siis teoriassa näin. Omalta osaltani peli on vielä pahasti kesken. Yksittäisiä oivalluksia ja naksahduksia oikeaan suuntaan tulee silti aina välillä. Joka kerta tunnin jälkeen tuntuu siltä, että jokin pieni asia hahmottuu paremmin.

Tässä muutamia havaintoja kursseilta tähän mennessä:

1) Vartalon kierto

Tästä on hyvä lähteä. Veikkaisin, että tavallisin virhe perusuimarin kroolissa on ajatus siitä, että uidessa ollaan vatsallaan. Ei olla oikeastaan ollenkaan. Vapaauinti on kylkiuintia, vuorotellen kummallakin kyljellä. Erinomainen harjoitus kylkiasentoa ja kropan hallintaa ajatellen on vetää jokaisissa treeneissä muutama altaanmitta pelkästään potkimalla kädet kiinni kyljissä, kyljeltä toiselle kääntyillen.

2) Pään asento

Moni kroolaa myös pää aivan liian ylhäällä ja niska jäykkänä. Vartalon pitäisi uidessa olla suorana, keskivartalon lihasten hyvin tukemana, mutta silti rentona. Jos nostaa päätä ylös, selkä menee notkolle, jalat vajoavat ja koko asento hajoaa. Katse siis alas, suoraan altaan pohjaan, rento niska, leuka hieman rintaa kohti. Kun alkaa tuntua siltä, että ui vähän alamäkeen, menee suurin pirtein oikein.

3) Potkut

Olen ollut tosi surkea potkuharjoituksissa. Paljon pärinää ja polsketta, mutta kovin vähän etenemistä. Syynä on se, että yritän saada potkuun voimaa potkimalla polvesta. Polkypyörätyyli on monella tavalla huono: Virtaviivainen asento hajoaa taas, ja koukkuun menevät polvet toimivat hydrodynaamisina jarruina. Lisäksi energiaa kuluu ihan älyttömästi, mutta suurin osa siitä menee muuhun kuin etenemiseen. Oikeaoppinen potku on pientä ylös-alas-liikettä, joka lähtee lantiosta ja tuntuu reisissä. Polvet saisivat olla koko ajan melkein suorana, vain joustaen mukana. Lisäksi nilkan pitäisi olla rentona (mikä on juoksijalle tosi vaikeaa). Triathlon-uimarin pitäisi lisäksi oppia säästämään jalkojaan uinnissa mahdollisimman paljon. Potkuja tarvitaan oikeastaan vain sen verran, että jalat pysyvät pinnassa hyvässä asennossa.

4) Käden liikerata

Väärällä tavalla kroolaamaan oppineet uivat usein myös propellityylillä, jossa käsi kiertää melkein ympyrää, on pinnan yläpuolella isolla kaarella ja mätkähtää sieltä molskahtaen alas. Ja taas menee tolkuttomasti energiaa hukkaan. Ensinnäkin, jos käsi tulee veteen suorana kaukana pään edessä, käsi painaa ensimmäisessä vaiheessa veden alla vettä ainostaan alaspäin. Yläkroppa nousee silloin ylös, jalat vajoavat ja eteneminen pysähtyy. Toisekseen, käden pitäisi saada levätä hetki aina vedon jälkeen palautuksen aikana. Palautus siis käsi rennon lödönä, sormet veden pintaa viistäen, kyynärpää aina ylempänä kuin kämmen.

5) Lisää kilometrejä

Vaikka periaatteessa tiedän kaikki yllä olevat asiat ja yksittäin treenattuna välillä mielestäni onnistunkin niissä aina välillä, vielä ei paloista tule toimivaa kokonaisuutta. Siihen auttaa vain yksi asia: uiminen. Mahtava oivallus! Uimaan oppii vain uimalla.

Onneksi kesäkuuhun on vielä aikaa.