Olimme syyslomalla hotellissa, jossa oli uima-allas. Tietenkin oli, koska valitsemme nykyään aina hotellin sillä perusteella, että hotellissa pitää olla uima-allas.

Ehdin vihdoinkin uimaan vähän enemmän ja pääsin tekemään omia tekniikkaharjoituksia. Jatko-osana aiempaan palapelikirjoitukseen, tässä muutamia teknisiä havaintoja lisää. Näitä olen altaassa viime päivinä funtsinut.

6) Liukuminen

Uinti ei ole tasaista kauhomista vaan virtaviivaista etenemistä, jossa vuorottelevat vedot ja liu’ut. Itselleni aivan parhaita uintitekniikan harjoituksia on ollut ns. tahdistettu uinti eli liukuosuuden korostaminen niin, että käsi lähtee edestä vetoon vasta silloin kuin toinen käsi tulee sen vierelle. Tätä voi korostaa jopa niin pitkälle, että vaihto tapahtuu läpsystä eli edessä liukuva käsi lähtee liikkeelle taaksepäin vasta kun siihen koskee vedosta palaavalla kädellä. Niin hassulta kuin se ajatuksena minusta ensin tuntuikin, vapaauinnissa kädet ovat todellakin vetojen välissä vierekkäin suorana edessä.

7) Lättärit

Varsinkin triathlonissa, jossa pitää uidessa säästää jalkoja, melkein kaikki voima etenemiseen tulee käsivedoista. Käsivedon tekniikan saaminen kuntoon on siksi uinnin kannalta kriittistä ja sitä kannattaa treenata paljon. Käsivedon harjoittelussa auttavat ns. lättärit (kuka näitä hölmöjä suomenkielisiä termejä keksii?) eli muoviset kämmeniin kiinnitettävät laatat, joilla käsivetoa saa voimistettua. Niistä on monenlaista hyötyä. Lätty kädessä käsivedon tekniikkavirheet huomaan helpommin. Itse esimerkiksi vedän vasemmalla kädellä vedon usein huolimattomasti läpi. Käden väärän asennon huomaa lättäri kädessä heti, ja kun hyvään vetoon ja sen perään tulevaan lopputyöntöön sitten lättärin kanssa keskittyy, meinaa välillä kiertyä vedon voimasta selälleen. Lättärit myös tekevät käsivedon treenaamisesta rankempaa, jolloin käsien ja selän (varsinkin!) tärkeitä lihaksia tulee treenattua tehokkaammin.

8) Lopputyöntö

Kun käsien asennon vedon alussa saa kuntoon ja hallitsee tynnyrimäisen vedon kynnerpää ylhäällä ja hyvän tuntuman veteen, ollaan vasta puolessa välissä. Sen jälkeen pitää vielä työntää. Iso osa tehosta hyvässä uintitekniikassa tulee lopputyönnöstä, jossa käsi tekee loppua kohden kiihtyvän pitkän tuuppauksen kyljen viertä pitkin. Työntö on tarpeeksi pitkä ja oikeassa paikassa, kun aivan viimeinen työntö tuntuu lähtevän reiden vierestä hieman ulospäin. Saan tämän tahdistuksen onnistumisesta aina vilpitöntä onnistumisen iloa ja vauhdin tuntua. Kun tämän saa rytmitettyä oikein, liike yhdistyy saumattomasti toisen käden liukuun: Etummaisena oleva käsi työntyy suoraksi liukuun veden alla juuri samalla hetkellä, kun työntävä käsi on kauimpana takana. Tuntuu siltä, että keho venyy molempiin suuntiin teräsmiesmäisessä kylkiasennossa.

9) Palautus

Käden liikeradasta kirjoitin jo aiemmin, mutta pari sanaa vielä aiheesta lisää, koska olen tätä juttua viime aikoina erityisesti miettinyt. Jos käden vie pinnan yläpuolella liian pitkälle eteen ja kämmen edellä veden pintaan, painaa vedon alussa kädellä vettä alaspäin, mikä nostaa yläkroppaa kohti pintaa, muttei vie eteenpäin. Käsi siis suoraksi ja liukuun vasta veden alla. Ja toisen käden palautus takatuuppauksen jälkeen mahdollisimman rentona (tämä kohta on minulle edelleen kovin vaikeaa, vaikka järki sanoo, että rento palautus on välttämätön lepovaihe). Pikkusormi tulee vedestä ensimmäisenä, ja käsi siirtyy eteen löysänä käsi koukussa kyynärpää ylimpänä, kunnes uppoaa taas veteen, peukalo edellä, juuri pään etupuolella.

10) Hengittäminen

Hengitysharjoituksia olen tehnyt eniten, koska uskon, että hengitystekniikka on tällä hetkellä suurin este sille, etten pysty uimaan pitkiä matkoja. Olen matkan varrella kokeillut monenlaisia hengityksen rytmejä, mutta vasta nyt viime päivinä on alkanut tuntua siltä, että olen oikeilla jäljillä. Tätä aihetta olen pohtinut niin paljon, että taidan kirjoittaa hengityksestä ihan oman jutun seuraavaksi.