Kun aloitin SyVä-menetelmän soveltamisen, opettelin parin vuoden ajan syömään vähemmän. Opin varomaan tilanteita, joissa söin liikaa, hillitsemään nälkäni ja vastustamaan luolamiehen impulsseja. Sen tarinan kerroin tässä blogissa kaudella 1. 

Sitten, juuri kun luulin löytäneeni uuden pysyvän tasapainon, innostuinkin urheilemaan enemmän. Ja niin ruokailutottumukset menivät taas uusiksi. Taas täytyy opetella uusi tapa syödä ja löytää uusi tasapaino.

Urhelijan ruokavalio on erilainen kuin toimistotyöläisen (taas näitä syviä oivalluksia –you heard it here first!). Ennen aktiivisen liikunnan aloittamista en ollut oikeastaan koskaan ajatellut ruokailua urheilun näkökulmasta. Ruokaa tarvitsi nälän takia ja kulinaristisista syistä. Valintaperusteet olivat lähinnä maku ja saatavuus, ehkä myös hinta sekä ekologiset ja moraaliset tekijät, mutta sillä, miten ruokailu vaikuttaisi kuntoon, jaksamiseen ja palautumiseen, ei tietokoneen ääressä sähköposteja naputellessa ollut juurikaan merkitystä.

Liikuntauran alussa syömisellä ei myöskään ole vielä kovin paljon merkitystä. Yksittäiset lyhyet lenkit eivät kuluta paljon energiaa. Siksi laihtuminen pelkästään urheilemalla on vaikeaa, ellei mahdotonta. Aloitteleva kuntoilija voi siis edelleen jatkaa vähemmän syömistä.

SyVä-menetelmässä olennaista oli ja on, että kaikkea saa syödä, mutta vähemmän. Silloin ei ole merkitystä, jättääkö syömättä hiilareita vai rasvaa, juoko vähemmän alkoholia tai tuoremehua, kunhan jostakin määrätietoisesti vähentää. Tavoitteena on löytää uudet ruokailutottumukset, joilla paino pysyy kurissa vaikka ilman liikuntaa.

Liikunnan pikkuhiljaa lisääntyessä tilanne muuttuu. Vaikka muuten söisi vähän, pitää oppia syömään sopivasti ennen urheilua ja tarpeeksi urheilun jälkeen. Myöhemmin kun liikuntaa on paljon, voikin sitten taas syödä oikeastaan koko ajan ja melkein mitä vaan, ja paino pysyy silti kontrollissa, koska kulutus kasvaa niin paljon.

Aktiiviurheilijan ruokailut pitää kuitenkin suunnitella aivan eri tavalla. Kun treeniä tulee paljon, tarvitaan energiavarantoja pitkille lenkeille ja voimaa palautumiseen. Jos ei syö tarpeeksi ja oikeanlaista ruokaa, ei jaksa, kunto ei kohene eivätkä lihaksetkaan kasva. Tässä vaiheessa alkavat sitten ne hiilarit, proteiinit, glukoosit ja muut kiinnostaa.

Ruokailuajoillakin on väliä. Itse en esimerkiksi voi treenata kovaa pariin tuntiin ruoan jälkeen. Ja treenin jälkeen on sitten kauhea nälkä. Harjoittelun jälkeen on hetken auki ns. anabolinen ikkuna eli jakso, jonka aikana lihakset ottavat paremmin vastaan ravintoaineita. Aika pian harjoittelun jälkeen kannattaisi siis aina syödä, hiilihydraatteja ja proteiineja. Parasta olisi synkata ruokailut ja harjoitusajat niin, että treenin päälle saa aina kunnollista ruokaa, mutta jos ei varsinaiselle aterialle heti ehdi, pian treenaamisen jälkeen kannattaa ottaa vaikka trendikäs patukka.

Enemmän syöminen ei tietenkään tarkoita sitä että kiskoo pelkkää sokeria, järjettömiä määriä tuoremehua, pullaa tai karkkia. Vaikka suklaa sisältää paljon energiaa, suklaatankkausta ei oikein voi suositella ratkaisuksi lisääntyneeseen energiantarpeeseen. Pelkillä palautusjuomilla lutraamalla ei myöskään voi kompensoida terveellisiä ja monipuolisia aterioita.

Vaikka luulisi, että enemmän syöminen on helppo juttu, se voi olla vähemmän syömään tottuneelle vaikeaa (juuri kun on jotakin oppinut, pitääkin taas harjoitella jotakin ihan muuta!). Erityisen vaikeaa se on, jos urheilijan energiatarpeet haluaa yhdistää johonkin erikoisruokavalioon, vaikkapa kasvissyöntiin. Se onkin sitten todellinen haaste, josta lupaan kirjoittaa lisää myöhemmin.

Yhteistä vanhan SyVä-elämäntavan kanssa on, että urheillessakin korostuu oman kehon tunteminen ja nälän hallinta. Kun seuraa omia reaktiotaan ja jaksamista, pikkuhiljaa hahmottuu, milloin kannattaa syödä ja kuinka paljon.

Fakta on joka tapauksessa tämä: Aktiivisesti urheilevan pitää syödä enemmän.