44. Juomasäännöt

Vaikka en millään laihdutuskuurilla olekaan, tavoitteena on vielä ennen kesälomia pudottaa painoa pari kiloa. Sen jälkeen ajattelin keskittyä enemmän liikunnan lisäämiseen ja lihaskunnon kehittämiseen.

Nyt on kuitenkin vielä hetken kaikki keinot käytössä, ja olen siksi ollut joululoman rentoilun jälkeen hieman tarkempana sen suhteen mitä syön.

Pari viikkoa sitten lopetin jälleen myös alkoholin käytön. Tai en oikeastaan lopettanut vaan vähensin vielä vähän. Kuten olen aikaisemminkin todennut, en ole absolutismin kannattaja. Jos ei ole suoranaista alkoholiongelmaa, voi juoda vähemmän, mutta silti nauttia elämästä. Pitää vain välttää rutiinijuomista, kyseenalaistaa rituaalit ja keksiä itselleen sopivat juomisen säännöt.

Olenkin lisännyt tämänkertaiseen alkoholitaukoon muutamia poikkeuksia:

1. Hienoilla illallisilla saa maistaa ruokajuomia, kunhan pysyy ajokunnossa.

Tämä poikkeus johtuu siitä, että hyvän aterian kanssa hyvin yhteen sopiva juoma on osa kokonaisuutta, ja viinien sovittaminen yhteen ruoka-ainesten kanssa on aina kiinnostanut minua. Olisi siis harmi, jos näistä makuelämyksistä pitäisi kokonaan luopua (ja miksi pitäisikään?). Mutta pieni maistiainen joka lasista riittää minulle mainiosti.

2. Juon joskus viikonloppuisin ja saunan jälkeen alkoholitonta olutta (suosikeissani on puoli prosenttia alkoholia).

Olut sisältää paljon energiaa. Jos pitää oluesta ja juo vanhasta tottumuksesta eri tilanteissa joka viikko muutamia oluita, tulee huomaamatta juoneeksi aika paljon kaloreita, jotka tulevat yleensä muun syömisen päälle. Siksi jätin reippaamman laihtumisen kaudella vuosi sitten oluenkin kokonaan ruokavaliosta pois. Nyt hieman hitaampikin painon pudottaminen riittää ja olen sallinut itselleni alkoholittoman oluen silloin tällöin. Uusissa alkoholittomissa vaihtoehdoissa on yllättävän paljon makua. Ja tietenkin huomattavasti vähemmän energiaa kuin tavallisessa oluessa.

3. Samppanjaa ja laadukkaita kuohuviinejä saa juoda rajoituksetta.

Tämä poikkeus on itse asiassa varsin hyvä esimerkki kuvaamaan SyVä-ideologiaani. Kuohuviinejä juodaan yleensä kun on syytä juhlaan. Iloa ja kuplia! Jos jostain asiasta tulee hyvä mieli, siitä ei kannata luopua minkään laihdutuskuurin nimissä. Sen lisäksi, että yletöntä kärsimystä tuottavat laihdutusmetodit on tuomittu epäonnistumaan, juhlaa ja iloisia hetkiä ei yleensä muutenkaan ole liikaa. Samppanja tuo iloa arjen keskelle. Sellaisesta ei kannata luopua.

Huonolaatuisesta alkoholista sen sijaan tulee yleensä paha mieli. Sellaiset kalorit voi hyvin jättää väliin. Elämänlaatu paranee ja ylimääräinen energia jää samalla pois!

Elämänlaadusta puheen ollen: Olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka siistiä on kun ei tule krapulaa. Juhlien jälkeen lähteä voi vaikka heti aamulla lähteä urheilemaan.

21. Tipaton

Uuden elämäntapani alussa testasin myös, miltä tuntuu olla kokonaan ilman alkoholia.

Opiskeluaikojen jälkeen en ole kovin usein juonut suuria määriä alkoholia kerralla, mutta sellaisia kausia on elämässä ollut, joissa pientä tasaista tissuttelua on ollut niin paljon, että viikko kokonaan ilman alkoholia oli harvinainen.

Kuten aiemmin mainitsin, moni drinkki on rutiini tai symboli. Tietyissä tilanteissa tulee tottumuksesta otettua, vaikkei aina välttämättä edes tee mieli. Kun siihen päälle lyö sosiaalisen paineen, vähemmän juominen muuttuukin aika vaikeaksi.

Kun jätin alkoholin kokonaan pois, kyseessä oli eräänlainen extreme-kokeilu. Mitään terveydellistä tai muuta vakavaa syytä olla juomatta ei ollut, mutta halusin nähdä, pystynkö olemaan cold turkey -henkisesti kokonaan ilman jotain, mihin on tottunut ja mihin moni sosiaalinen tilanne ohjaa.

Minulle oli kokeilussa tärkeää, että tauko on niin pitkä, että olin varmasti kohdannut kaikki vaikeat tilanteet ja oikeasti päässyt alkoholiin liittyvistä rutiineista eroon.

Tipaton tammikuu on naurettavan helppo juttu, koska tauon tietää loppuvan kuukauden lopussa, ja aika on loppujen lopuksi lyhyt. Poikkeus on helppo kestää, kun tietää että vähän ajan päästä voi taas palata normaaliin. Tammikuulle ei muutenkaan yleensä satu kovin montaa juhlaa tai muuta tyypillistä tilannetta, missä juodaan viinaa.

Ei tipaton tammikuu tietenkään mitään haittaa, mutta paljon vaikeampaa on lopettaa alkoholin käyttö kokonaan toistaiseksi (tai niin pitkäksi aikaa, että elämästä ilman viinaa ehtii tulla uusi normaali).

Miten kokeilu sitten sujui?

Kuten arvelinkin, hankalinta alkuun olivat viikottaiset rutiinit. Jos on aina perjantaina töiden jälkeen ottanut oluen tai lasin viiniä, refleksistä irti pääseminen voi kestää yllättävän pitkään. Saunakaljojen väliin jättäminen ei myöskään ole helppoa.

Rutiinitilanteiden kanssa oli alkuun helpointa antaa rutiineille periksi, mutta vaihtaa drinkki holittomaan. Sitruunavissyä meni paljon.

Hieman yllättäen vaikeampaa juomattomuudessa olivat ne sosiaaliset tilanteet. Eikä niissäkään se, että piti olla ilman. Siihen tottuu nopeasti, ja alkoholittomia vaihtoehtoja on useimmiten tarjolla sen verran, ettei tarvitse lasi tyhjänä olla. Häiritsevintä oli huomio.

Pahin sosiaalinen paine tulee siitä, että joku tekee juomattomuudesta ison numeron. Rapujuhla ja häätkin sujuvat ihan hyvin ilman alkoholia (no, loppuillasta tekee kyllä mieli lähteä muita aiemmin nukkumaan), mutta illasta tulee hankala, jos pöytäseurue kommentoi jokaista jaffaa tai illan emäntä koko ajan huolehtii kovaan ääneen, onko kaikki hyvin. Ravintolassa kavereiden kanssa ensimmäiset kerrat ilman alkoholia olivat hankalia lähinnä siksi, etteivät kaverit meinanneet millään uskoa, että aion todella olla koko illan kokonaan ilman.

En ole tässäkään absolutismin kannalla. Runsas kolme kuukautta ilman alkoholia riitti minulle todistamaan, että pystyn olemaan kokonaan juomatta. M.O.T.

Vähemmän juominen on kuitenkin jäänyt sen verran päälle (Mikä on putken vastakohta? Antiputki?), että olen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut viimeisen vuoden ajan melkein koko ajan ns. ajokunnossa.

Ja auttaahan alkoholin pois jääminen tietenkin merkittävästi sisään tulevan energian määrän vähentämisessä. Siinä mielessä sitä voi lämpimästi suositella.

10. JuVä

Ravintolajutun yhteydessä lupasin palata myöhemmin tarkemmin alkoholipolitiikkaan.

Ei liene uutinen kenellekään, että alkoholissa on paljon energiaa. Siksihän keski-ikäisen miehen vatsaa sanotaan kaljamahaksi.

Moni ei ehkä silti tule ajatelleeksi on, kuinka paljon ns. kohtuukäyttäjällä on tilanteita, joihin jotenkin rakenteellisena osana kuuluu alkoholi. Perjantaina töiden jälkeen viikonlopun alkamisen symboli on perjantaikalja. Kun grilli mökillä käynnistyy, kuuluu ensin kaasun humahdus ja heti perään tölkin sihahdus. Saunan jälkeen juodaan lisää kaljaa. Kun tulee vieraita, haetaan kuohuviiniä. Kun jotakin pitää puolison kanssa miettiä, asiaan kuuluu vähän juustoja ja pullo punkkua.

Alkoholin juomisesta tietyissä tilanteissa on tullut monelle rutiini, ja mikäs siinä, tiettyjä rakenteita, symboleja ja toistuvia tapoja elämän rytmittäminen vaatii. Alkoholiin liittyvissä rutiineissa on kuitenkin se huono puoli, että turhaa energiaa tulee kehoon ikään kuin huomaamatta todella paljon.

Laskin joskus itselleni aika tyypillisen mökkiviikonlopun alkoholimääriä ja hämmästyin. En mielestäni ollut juonut oikein mitään enkä ollut missään vaiheessa varsinaisesti humalassa, mutta ravintola-annoksia (#byroslavia) oli mennyt 12. Yksi puolen litran olut, kun päästiin perjantaina mökille. Toinen kun grillasin ruokaa. Ruoan kanssa pari lasia viiniä. Pari olutta saunassa. Seuraavana päivänä lounaalla taas lasi viiniä (kun sitä jäi jäljelle). Saunassa taas pari olutta.

En siis juonut juuri mitään, mutta normaalien viikonloppusafkojen päälle tuli juotua niin paljon energiaa, että sillä pärjäisi toimistotyöläinen koko päivän. Ei ihme että maha kasvoi.

Hyvä puoli tässä on, että silloin kuin juominen on puolihuolimatonta rutiinitissuttelua, myös vähentäminen on yleensä aika helppoa. Jätetään grilliolut väliin, juodaan saunassa vain yksi olut ja sen päälle vissyä (se ensimmäinen olut on yleensä kuitenkin se paras). Ruoan kanssa edelleen viiniä, mutta lounaalla vettä, jne. Viikonlopun alkoholimäärä puolittuu aika helposti. Se pudottaa sisään tulevan energian määrää dramaattisesti, ja on tietenkin muutenkin terveellistä.

Helpoin tapa syödä vähemmän on juoda vähemmän.