Viime viikonloppuna lomalla tuli syötyä paitsi enemmän myös erilaista ruokaa. Osa lomatunnelmastahan syntyy siitä, että syödään ulkona ja kokeillaan paikallisia herkkuja.
Minulle Pariisin-matkoihin kuuluu olennaisena osana leipomossa käyminen joka aamu. Nousen paikallisten kanssa ja kävelen viileässä aamussa silmät sikkurassa korttelin lähileipomoon ostamaan tuoreen patongin (une tradition, s’il vous plaît) ja pain au chocolat’t koko perheelle.
Pain au chocolat on hieman hämäävä nimi, koska ko. tuotteella on aika vähän tekemistä leivän kanssa. Kyseessähän on suklaapulla, vieläpä aika rasvainen. Rapean lehtitaikinan sisällä herkullista pehmeää suklaata, mmm!
Pain au chocolat on hyvä esimerkki asiasta, jota vastaan en turhaan taistele, vaikka vähemmän syönkin. Se kuuluu minulle olennaisena osana Pariisi-elämykseen eikä loma Ranskassa tuntuisi samalta ilman pain au chocolat’ta. Sen tähden en yritäkään jättää aamuista leipomoretkeä väliin.
Muistakaa: SyVä-menetelmä on salliva. Kaikkea saa syödä. Olisi hölmöä tehdä elämästään painonhallinnan takia ikävää.
Leipomon pain au chocolat -tiskillä tuli taas mieleen myös toinen asia, joka vaikuttaa syömisen määrään ja jonka huomioon ottamalla voi syödä välillä epäterveellisempiäkin tuotteita, mutta vähemmän: annoskoko. Puhuin tästä jo aiemmin pitsan yhteydessä, ja palaan aiheeseen varmasti vielä uudestaankin. Kerta-annoksen oletusarvoisesti määrittävät tarjoiluehdotukset ovat SyVä-menetelmän vihollisia. Yksikään kokki, leipuri tai markkinointipäällikkö ei voi tietää, kuinka paljon on juuri minulle sopivasti, varsinkaan kun sopiva määrä koko ajan vaihtelee.
Suklaapullankin voi tietenkin puolittaa tai pilkkoa pienempiin osiin, mutta jotenkin perinteisen annoskoon psykologia ohjaa aina ostamaan kokonaisen, vaikka yksi pulla per henki on useimmiten liikaa.
Ranskalaisilla on kuitenkin tähänkin asiaan ratkaisu: mini viennoisserie!
55 sentillä saa ihan perinteisen pain au chocolat’n näköisen leivonnaisen mutta pienemmän. Herkkuhetki toteutuu, lomatunnelma on pelastettu, ja voi silti syödä vähemmän.
Viikon SyVä-erikoispalkinto menee ranskalaisille leipomoille.
One thought on “13. Pain au chocolat”