Alkuvuosi on ollut aika vauhdikas: putkiremontin alku, muutto remontin alta evakkoon, sekaan vähän flunssaa ja muuta stressiä. Siksi on tämä blogikin hetkeksi jäänyt.

Nyt kuitenkin pikakelaus tähän päivään: Asumme tällä hetkellä New Yorkissa, East Villagessa.

Jos alue ei ole tuttu, voin kertoa, että vaikka tosihipsterit ovat jo kauan sitten muuttaneet pois täältä Manhattanilta Brooklynin puolelle, näilläkin huudeilla riittää luomukauppoja ja lähioluita.

Kasvisruoka, plant-based, kuten täällä sanotaan, on sen verran in, että osassa baareista ei saa kom-brew-chansa kanssa minkäänlaista lihaa vaikka haluaisi. Osittain siksi olemme syöneet viime päivinä aika paljon kasvisruokaa (osittain tietysti myös siksi, että kasvisruoka on täällä hyvää ja sitä syö mielellään).

Nyt onkin varmaan sopiva aika kommentoida urheilun ja kasvisruokailun yhdistämistä.

Aiemmin oli jo puhetta enemmän syömisestä ja siitä, kuinka energian tarve kasvaa, kun urheilun määrä lisääntyy. Lupasin silloin palata siihen, minkälaisia haasteita tulee, jos samaan aikaan lisääntyneen energiantarpeen kanssa yrittää noudattaa jonkinlaista erikoisruokavaliota.

Meillä kaikki lähti siitä, että puolisoni halusi vähentää (punaisen) lihan syöntiä, ja itsekin koin keski-ikäisen miehen ympäristöherätyksen. Olemme siis siirtyneet aika paljon kalaan ja kasviksiin. Se on ollut virkistävää, ja olemme löytäneet monia uusia hyviä reseptejä ja raaka-aineita.

Haaste on siinä, että monissa kasviruokavaihtoehdoissa on vähemmän energiaa ja niukasti proteiineja. Ja ilman energiaa ei jaksa urheilla. Kevytsalaattikeittokirjat eivät siis ole urheilijan keittokirjoja. Jos syö pelkkää heinää, ei saa tarpeeksi hiilareita ja proteiineja. Silloin ei myöskään palaudu kunnolla eivätkä lihakset kasva.

Jos vegekokeilujen lisäksi sattuu vielä niin, ettei oikein ehdi töissä syödä kunnollista lounasta, kyseessä on ns. anti-tankkaus, mikä voi johtaa siihen, että voimat todella loppuvat pidemmillä lenkeillä.

Kun tuntuu siltä, ettei urheilu oikein irtoa ja syy voisi olla liian vähäisessä syömisessä, kannattaa pitää vähän aikaa ruokailupäiväkirjaa ja laskea kalorinsa. Se voi olla avartava kokemus. Paljon urheilevan pitää nimittäin syödä yllättävän paljon.

Vaimoni tapauksessa totesimme, että kaloreja tarvitaan reilusti lisää.

Energiatiheys on tässäkin olennainen asia ymmärtää. Tästä puhuin paljon SyVä-kaudella 1. Silloin olennaista oli varoa energiatiheitä ruokia ja yrittää tietoisesti keventää aterioita tiheyttä pienentämällä.

Nyt tilanne on puolisoni ruokavaliossa täsmälleen päinvastoin kuin SyVä-menetelmän soveltamisen aikoihin: etsimme kaikin keinoin ruoka-aineita, joissa olisi mahdollisimman paljon energiaa tiiviissä muodossa.

Tähän mennessä löydettyjä apuja ovat mm. maapähkinävoi, paputahnat ja proteiinirahkat. Varsinkin maapähkinävoi on mahtava energialisä leivällä. Tuoremehut ja hillot käyvät myös. Periaatteessa kaikki, mistä aikoinaan laihduttamisjuttujen yhteydessä varoitin, on nyt hyvä.

Seuraavaksi kokeiltavien listalla ovat erilaiset leseet ja tattarijauho. Mainion aamiaisen vegeurheilijalle saa kuulemma, kun ensin lisää tattarijauhoa rahkan sekaan ja sitten mättää päälle mysliä ja marjoja.

Kasvissyönti ja triathlon-treeni on mahdollista yhdistää – jotkut onnistuvat vetämään kovia triathlon-treenejä puhtaalla vegaaniruokavaliollakin (#vegantriathlete) – mutta aika paljon perehtymistä ja jonkin verran vaivannäköä se vaatii.

Toistaiseksi pidän ainakin kalaprotskut mukana omassa ruokavaliossani.