Minulla on nälkä.

Normaali reaktio olisi mennä hakemaan jotain syötävää, mutta SyVä-matkani varrella olen oppinut tunnistamaan tämän tilanteen ja pidän sitä hyvänä merkkinä.

Kun ihmisellä on nälkä, se tarkoittaa että energiaa on kulunut enemmän kuin on tullut systeemiin sisään, mikä taas tarkoittaa, että keho kuluttaa vararavintoa. Nälkäinen ihminen laihtuu.

Tämä on tietysti klassista insinöörin logiikkaa. Todellisuudessa tilanne on hieman monimutkaisempi. Keskustelin aiheesta kälyni kanssa, joka ravintopalveluita tarjoavan yrityksensä kautta todella tietää syömisestä ja on tavannut oikeita ravitsemusterapeutteja.

Yleinen konsensus tuntuu olevan, että nälkä on painonhallinnassa yleensä huono asia. Syy-seuraus-ketju menee suurin piirtein niin, että vaikka nälkä periaatteessa laihduttaakin (siinä kohtaa olen oikeassa), nälkäinen ihminen on heikko eikä yleensä pysty hallitsemaan itseään. Kun ruokaa sitten on saatavilla, heikko nälkäinen ihminen syö liikaa, huonosti ja vääränlaista ruokaa. Nälkäinen ihminen syö myös tyhmiä välipaloja eikä nälässään mieti mitä syö. Nälkäinen ihminen siis lihoaa.

Tämä ristiriita on hyvä pitää mielessä. Olen edelleen tyytyväinen joka kerta kun huomaan, että minulla on nälkä, koska se tarkoittaa että paino pysyy kurissa. Tästä minulla on myös dataa. Toisaalta tunnistan hyvin kälyni mainitsemani tilanteen, jossa nälkäisenä tulee helposti syötyä hölmösti, liikaa ja mitä sattuu. Ymmärrän hyvin, miksi ravintoneuvojat suosittelevat syömään pitkin päivää tasaisesti.

Ja vielä selvyyden vuoksi: ammattilaiset eivät siis väitä, etteikö nälällä ja laihtumisella olisi yhteyttä vaan ovat kokemuksen kautta todenneet, etteivät ihmiset keskimäärin osaa hallita nälkäänsä. Sen takia laihduttajat repsahtavat liiallisen nälän puolelle ja sitä kautta ylilyönteihin.

Nälän näkeminen on myös varmasti tosi huono ohje, jos kärsii vakavista syömähäiriöistä tai suhde syömiseen on pahasti vinoutunut (jos näin on, tämä blogi on väärä paikka muutenkin, suosittelen sellaisessa tapauksessa näiden juttujen sijaan ammattiauttajaa), mutta pulskistuneelle bisnesmiehelle tekee taatusti hyvää olla välillä nälkäinen.

SyVä-menetelmän suurimpia haasteita on syödä niin vähän, että välillä tulee nälkä, mutta oppia syömään nälkäisenäkin vain vähän. Ensin mainittu on helppoa — usein töissä on muutenkin niin kiire, ettei ehdi syödä ja jossain vaiheessa vain huomaa, että onkin aika kova nälkä. Jälkimmäinen osa on paljon vaikeampi juttu. Nälkäisenä vähän syöminen on temppu, johon kaikki eivät lainkaan pysty.

Jos pystyy vastustaamaan luolamiehen impulssia syödä nälkäänsä vatsan täyteen mitä ikinä sattuu olevan saatavilla (eikä mene nälkäisenä kauppaan), on päässyt SyVä-menetelmässä jo pitkälle. Niinpä istun nyt tässä nälkäisenä ja kirjoitan. Ja tiedän jo nyt, että illalla kun menen nukkumaan, vaaka näyttää vähemmän kuin eilen illalla.

Silloin tuntuu hyvältä.