Nyt kun syksyä pukkaa ja ulkourheilu vääjäämättä vähän vähenee, otin itseäni jäykästä keski-ikäisestä niskasta kiinni ja palasin salille.

En ole koskaan ollut suuri punttisalifani. Punttiksesta on yleensä tullut mieleen ahdas ja pimeä hikinen loukko ja vanhan luokkakaverini määritelmä punttisalilla kuntoilemisesta: mennään puhumaan paskaa telineissä.

Löysin kuitenkin viime vuonna salin, joka on logistisesti hyvässä paikassa metroasemalla ja siisti ja väljä – jopa tyylikäs. Pukuhuonekaan ei haise. Sen jälkeen punttisalilla käynti on parhaimmillaan ollut ihan miellyttävä kokemus.

Punttisali on jännä sosiaalipsykologinen observointitila. Seuraan aina mielenkiinnolla minkänäköistä jengiä salilla on. Arkkityyppejä on monenlaisia, liian pienissä vaatteissa treenaavista ja itseään kuvaavista hiljaa puurtaviin eläkeläisiin, ja hauiksiaan peilistä katselevista miehistä kovaäänisiin höpöttäjiin.

Alunperin minut ajoi salille ns. core. Kun juoksuvauhti koveni, huomasin nopeasti, että kipu ei tule ekana jalkoihin vaan ensimmäisenä väsyy selkä. Tiedän juoksevani liian kovaa, kun takana lantion yläpuolella selkärangan vieressä lihakset alkavat krampata. Korsetti ei oikein tahdo pysyä kasassa, ja kun niin käy, ryhti pettää ja koko juoksuasento hajoaa.

Tavoitteeni salilla on siis ensisijaisesti vatsan ja selän lihasten vahvistaminen, mutta vaihtelun vuoksi olen välillä kokeillut myös erilaisia käsi- ja hartiakojeita ja joitakin jalkapuristimia ja muita keskiaikaisen kidutuslaitteen näköisiä pingottimia.

Kuten edellä olevasta kuvauksesta käynee ilmi, en ole kovin pro näissä punttisalivehkeissä. Treeniohjelmanikin on itse keksimäni ja siksi hyvin yksinkertainen. Kierrän kolme rundia, laitteita aina vähän fiiliksen ja ruuhkien mukaan vaihdellen, ja otan jokaisessa telineessä 15 vetoa painoja pikkuhiljaa lisäten. Toistaiseksi tämä on toiminut kohtuullisesti, mutta tiedostan kyllä, että tehokkaampiakin tapoja kehittää lihaksia varmaan olisi. Jossain vaiheessa lienee syytä olla yhteydessä ns. asiantuntijaan ja saada joku hieman systemaattisempi harjoitusohjelma.

Kuten syömisessäkin, punttisalillakin pitää oppia kuuntelemaan omaa kroppaa ja mennä omien tuntemusten mukaan. Sopivat painot ja harjoitukset löytää varovaisesti kokeilemalla.

Oman suunnitelman seuraaminen on salilla välillä vaikeaa, kun omaa suoritustaan väkisinkin vertaa muihin ja tsekkaa koko ajan millä painoilla muut ovat samoissa tellingeissä treenanneet. Siitä pitää tietoisesti pyrkiä eroon, varsinkin alussa kun painojen täytyy olla omassa treenissä pieniä. Itse ainakin vedin alkuun innoissani kaikkiin laitteisiin liian isot painot enkä sitten jaksanut toistoja ollenkaan niin montaa kuin olin suunnitellut.

Pidin kesällä punttisalista kokonaan taukoa enkä ole sen jälkeen oikein vieläkään päässyt säännöllisissä treeneissä vauhtiin, vaikka olenkin maksanut kuukausimaksua. (sairaan kalliita punttisalikäyntejä elo-syyskuussa!). Nyt syksyllä ensimmäisillä käynneillä todellakin huomaa, että kesällä on ollut tauko. Kaikkien painojen kanssa joutuu palaamaan ajassa taaksepäin. Ainoa positiivinen yllätys olivat käsivoimia vaativat vedot, joissa jaksoi heti ekalla kerralla samat kuin ennen kesää. Jonkin verran on kai siis ehtinyt uidessa käsiään heiluttaa.

Kivaa tässäkin on se, että kun olemattomista lihaksista aloittaa, kehitystä tapahtuu aika nopeasti. Jo muutaman säännöllisen käynnin jälkeen huomaa, että jaksaa tehdä samoja vetoja vähän isommilla painoilla, ja joka kerta kun voi tuikata laitteen painotikun yhtä isompaan reikään, tulee hyvä fiilis. On saanut jotain aikaan.

P.S. Erikoismaininta sille, joka on suunnitellut punttisalin suihkutilojen valot. Ne on taitavasti tehty niin, että valoista tulee todella voimakkaat varjot. Kun suihkun jälkeen näkee itsensä saunan oven heijastuksesta, lihakset näyttävät isommilta ja hyvällä mielikuvituksella voi sopivasta kulmasta katsellen kuvitella itselleen pyykkilautavatsan…