103. Palautuminen

Normaaleja harjoittelumääriä pohtiessani lupasin puhua myös normaalin triathlon-harrastajan rajallisuudesta.

Arkeen kuuluu myös se, että aina ei jaksa, harjoitusohjelmat eivät toteudu, välillä särkee ja sattuu joka puolelle, ja palautumista ja lepoa tarvitsee enemmän kuin luulisi.

Kehityksen kannalta voi monesti olla parempi, että wanha setä treenaa vähän vähemmän. Kriittistä on kasvattaa treenimääriä pikkuhiljaa.

Luulen, että kiire on suojellut minua ylitreenaamiselta ja kehon rikkomiselta. Määrän kasvattaminen varovasti ei aina ole helppoa. Se on itse asiassa tosi vaikeaa. Kun juoksu alkaa sujua, mieli tekisi juosta joka kerta pidempiä lenkkejä. Niin pitääkin tehdä, mutta juoksumäärää ja pitkien harjoitusten pituutta ei saisi kasvattaa nopeasti. Vanha nyrkkisääntö on, että 10% lisää viikossa on maksimi. Muuten saa helposti rasitusvammoja ja muuta ikävää. Ei siis jaksaa, jaksaa! vaan malttaa, malttaa!

Olennaista on löytää sopiva harjoitusten ja välipäivien rytmi. Tai oikeastaan: täysin tyhjiä välipäiviä ei tarvitse eikä ehkä kannatakaan pitää, mutta palauttavia ja rennompia päiviä kyllä.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä kriittisemmäksi käy liikkuvuusharjoittelu ja tukilihasten treenaaminen. Venyttely ei todellakaan riitä, pitää vahvistaa lihaksia. Tästä puhuin jo aiemmin, kun kerroin fysioterapeutin kommenteista. Hartiasäryt häipyivät fyssarin ohjeiden mukaan jumppaamalla hämmästyttävän nopeasti, mutta tulevat vastaavasti pian takaisin, jos liikkuvuusharjoitukset lopettaa. Siinä onkin näiden vahvistavien ja venyttävien treenien huonoin puoli – niitä pitää tehdä koko loppuelämä.

Toinen juttu, jonka olen todennut hyväksi, ovat rauhalliset palauttavat lenkit. Kovien treenipäivien jälkeen saattaa miettiä, mitä järkeä on käydä puolen tunnin hitaalla lenkillä, jolla ei tule edes hiki. Sillä on kuitenkin lihasten palautumisen kannalta iso merkitys. Kipeiden lihasten venyttelyn sijaan kannattaa siis laittaa hapot liikkeelle kevyellä juoksulla.

Rauhallisempina päivinä voi tietysti käydä myös vaikka punttisalilla. Tai nyt kun punttiksella ei käydä, tehdä lihaskuntotreeniä kotona. Siihen ei tarvitse paljon omaa kehoa kummempia varusteita, ehkä muutaman käsipainon ja pari kuminauhaa. Palautumista sekin.

Klisee siitä, että pitää oppia kuuntelemaan kehoa ja muuttaa suunnitelmia, jos signaalit kertovat väsymyksestä, on totisinta totta. Helppoa sekään ei ole.

Pitää kuunnella kehoa, mutta samaan aikaan pitää varoa, ettei rupea löysäilemään, kun on vaikkapa vähän huono ilma. Kehon kuuntelu ei tietenkään tarkoita sitä, että lopetetaan treenaaminen, kun lihaksiin sattuu. Aina on joku kohta vähän kipeä.

Matias

Yhteiskunnallisista ilmiöistä, kirjoittamisesta, asioiden kehittämisestä, innovaatioista ja teknisistä apuvälineistä kiinnostunut keski-ikäinen mies, diplomi-insinööri, bisnesmies ja perheenisä, joka vapaa-aikanaan urheilee hyvistä aikomuksista huolimatta edelleen vähemmän kuin suunnittelee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s