Olipa tässä päivänä eräänä taas sellainen päivä, että olo oli väsynyt vähän kovemman treenipäivän jälkeen, mutta henkinen omakoutsi patisti silti lenkille, koska ohjelmassa luki niin. Sisäinen zen-guru toisella olkapäällä oli samaan aikaan sitä mieltä, että välipäivä voisi olla paikallaan.

Näitä sattuu. Useinhan siitä itsekin tietää, että kroppa on väsynyt, mutta tuntee silti painetta seurata tähtiin kirjoitettua treenisuunnitelmaa. Treeniohjelma ei kuitenkaan tiedä stressitasoista ja väsymyksestä mitään. Ja iän myötä palautumisen merkitys aina vaan kasvaa (kuten oli jo aiemmin puhe).

Näihin skitsofrenisiin tilanteisiin minulla on yksi luottomittari, joka usein ratkaisee yllä kuvatut pitäiskö vai ei -tilanteet: HRV eli sydämen sykevälivaihtelu.

Ennen kuin jatkan, lakiosasto pyysi sanomaan, että kirjoitan tätä kardiologin pojan koulutuksella, joten luvassa on omia kokemuksiani aiheesta ja lääketieteelliset faktat ovat sinnepäin. Kaikki sydämen liittyvä jutustelu seuraavassa voi olla totta tai sitten ei. Jos jollain sydämestä ottaa, kannattaa jättää blogin lukeminen kesken ja mennä lääkäriin.

Homman nimi on siis se, ettei kenenkään sydän lyö ihan tasaisesti. Lyöntien väli vaihtelee tilanteen mukaan, välillä enemmän, välillä vähemmän. Jännää on se, että tässä asiassa epätasaisuus on hyvä juttu. Vaikka intuitio sanoisi, että mahdollisimman tasainen syke on hyvä, oikeasti tilanne on juuri päinvastoin. Hyvin levänneen ja rennon sydämen sykeväli vaihtelee enemmän. Iso HRV-arvo on siis parempi.

Asiaan liittyvät sympaattinen ja parasympaattinen hermosto, stressi ja adrenaliini, kortisoli ja moni muu asia (se lääkäri voi selittää ilmiön taustat tarkemmin). Tässäkin kyse on alunperin esi-isiltämme peritystä selviytymiskeinosta. Ennen vanhaan juostiin arolla sapelihammastiikereitä karkuun, nykyään yritetään selvitä huonosti valmistelluista viikkopalavereista, mutta efekti on sama: poikkeustilanteet ja stressi saavat sydämen lyömään tasaisemmin.

Urheilijan kannalta olennaista on, että nykyään sydämen sykevälivaihtelun saa mitattua kotikonstein ja HRV-arvot kertovat, miten hyvin on palautunut rasituksesta. Itse katselen arvoja Ouran sormuksesta, mutta vastaavat datat saa nykyään mistä tahansa uudemmasta sporttikellostakin. Mielestäni paras tapa on antaa laitteen mitata HRV-arvoja unen aikana. Silloin mittaustilanne ja olosuhteet ovat vertailukelpoisia ja mittauskertoja tulee riittävästi.

Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä näistä arvoista ei tietenkään pidä tehdä ja kyse on omien arvojen vertailusta omaan normaaliin tasoon (olettaen, että se “normaali”, ei ole jatkuvasti stressaantuneen ja huonosti nukkuvan ihmisen taso – vertailukohtia kannattaa etsiskellä vaikka lomalla tai kun olo muuten tuntuu hyvin levänneeltä).

HRV-arvoja ei siis pidä vertailla kaverin kanssa. Sydämen asiat ovat hyvin henkilökohtaisia. Ihmiset myös reagoivat rasitukseen eri tavoilla ja eri vehkeillä saattaa saada erilaisia tuloksia. Sillä ei kuitenkaan ole hirveästi väliä, kunhan vertaa vain samalla tavalla mitattuja arvoja keskenään. Eihän tässä olla sydänkohtauksia ennustamassa.

Pointti on se, että kun tallentaa omia lukemia tarpeeksi pitkältä ajalta, oppii minkälainen oma taso on palautuneena, ja siihen voi sitten edellisen yön sydänkäyriä verrata.

Tältä näyttää HRV-käyrä itselläni suhtkoht normaalin yön jälkeen:

Ja tämännäköinen käyrä oli toisena yönä viime elokuun puolimatkan kisan jälkeen:

Seuraavan yönä oltiin jo vähän lähempänä normaalia, mutta edelleen selkeästi vielä palautumisen tarpeessa (oli kyllä jalatkin vielä niin kipeät, ettei lenkille lähteminen muutenkaan käynyt mielessä):

Tämä on tietysti ääriesimerkki, mutta olen huomannut, että HRV-data vahvistaa usein sen, minkä jo itsekin tiedän: Palautuminen vie aikaa ja huonosti nukutun yön jälkeen kannattaa ottaa rauhallisemmin.

Hassuahan se tavallaan on, että pitää sormukselta kysyä onko väsynyt, mutta jotenkin on helpompi uskoa tuntemuksiinsa, kun data on samaa mieltä.