Jossain vaiheessa kesällä aktiivisemman uinnin ja pyöräilyn välimaastossa huomasin, että hartiat ovat kipeät. Tai eivät oikeastaan kipeät, pikemminkin jäykät. Niin jäykät, että käsivarsien nostaminen ja jotkut punttisaliliikkeet sattuivat olkapäissä ja käsivarsissa.

Kun tilanne ei mennyt muutamassa viikossa ohi, totesin, että voisi olla hyvä hetki käydä elämänsä ensimmäistä kertaa fysioterapeutilla.

Pääsin ammattilaisen vastaanotolle. Analyysi oli nopeaa: Seiso tossa, taivuta selkää. Onko sulla aina ollut toinen hartia tolla lailla vähän alempana? (On, sukuvika.) Käänny vähän, taivuta taas. Vähän skolioosia, ei paha. (Aha.) Levitä käsiä. Istu alas. (Kiitos.)

Pari minuuttia ja sitten viiltävä diagnoosi:

“Ei sussa, Matias, mitään vikaa ole. Sä olet 49 vuotta vanha.”

Katselimme räjäytyskuvia ihmiskehosta. Sain mielenkiintoisen pikaluennon ihmiskehon lihaksista ja niiden linkeistä toisiinsa.

Myönteistä palautetta sain siitä, että varasin ajan ennen kuin paikat särkevät koko ajan, levossakin. Keski-ikäiset miehet kuulemma tulevat vastaanotolle yleensä vasta siinä vaiheessa, kun säryn takia ei enää saa nukuttua. Silloin on kolottavassa paikassa todennäköisesti jo tulehdus.

Syitä keski-ikäisen urheilijan paikkojen jämähtämiselle on harvoin vain yksi. Usein on niin, että paikka joka alkaa oireilla ei suinkaan ole se alkuperäinen kivun tai krampin syy vaan taustalla on jonkinlainen pidempään jatkunut rasitus ja asentovirheet muualla.

Ketju voi (teoriassa) mennä vaikka näin: Optikolla käynnistä on aikaa – lukulasien vahvuudet eivät enää riitä – tietokoneen ääressä joutuu katsetta tarkentaakseen vähän venyttämään niskaa – niska väsyy – keho kompensoi väsynyttä niskaa jännittämällä selkää – kylki menee jumiin – jäykkä kylki vetää hartiat vinoon – hartia tulee kipeäksi.

Omassa tapauksessani hartiasäryn syy lienee kuitenkin aika perinteinen triathlon-treenit aloittaneen setti: uinnin aiheuttamat rasitukset tottumattomaan ylävartaloon, hartiat kasaan vetävä pyöräilyasento ja juoksijan jäykät takareidet. Vähän turhan paljon treeniä yhtäkkiä lihaksille, jotka ovat olleet pitkään vajaakäytöllä.

Oli perimmäinen syy kipeytyneisiin paikkoihin mikä tahansa, fysioterapeutin ohje korjaamisen on usein sama: Nyt pitää jumpata ja venytellä.

Vaikka on henkisesti nuori ja peruskunto on hyvä, valitettavasti vain on niin, ettei keski-ikäisen kroppa enää taivu ja toivu samalla tavalla kuin parikymppisellä. Jos runkoa tukevat lihakset eivät ole kunnossa, liian kovalla treenaamisella rikkoo itsensä varmasti. Lisäksi nivelten liikkuvuus yksinkertaisesti vain vähenee iän myötä.

Sain venytys- ja jumppaohjelman, jolla avataan paikkoja, esimerkiksi jumiutuvaa rintakehää ja hartioita, ja treenataan lihaksia siellä missä tukea kaivataan. Tässä tapauksessa tavoitteena on vahvistaa erityisesti lapoja ja niskaa. Ja tätä sitten ilmeisesti pitäisi jatkaa noin koko loppuelämä.

Fyssaria edelleen lainaten: Parasta ennen päivä meni 35:n kohdalla.