Pari päivää sitten oli treeniryhmän vertaisterapiazoom. Kun nyt joutuu viruksen takia enimmäkseen puurtamaan yksin, muiden hurahtaneiden kanssa juttelu on virkistävää. Voi todeta, ettei harjoittelu ole kenellekään aina helppoa, saa nauraa yhdessä, ja omat pohdinnat uusista varusteista, liikuntadatasta, tai vaikkapa pyörän renkaiden optimaalisesta leveydestä tuntuvat taas normaalilta.

Normaalista puheen ollen: Mieleeni palasi keskustelu viime syksyltä. Tapasin vanhan ystävän, joka kysyi miten triathlon-treenit sujuvat. Kun kerroin, että ihan hyvin, olen löytänyt hyvän treenirytmin, jossa harjoituksia on kuusi kertaa viikossa, hän sanoi, ettei se ole normaalia.

Kun aikoinaan aloitin tämän blogin toisen kauden, sen oli tarkoitus kertoa aloittelevan triathlonistin tarina. Idea oli, ettei blogista tulisi suhteellisuudentajunsa menettäneen yli-ihmisen hc-blogia. Netissä on ihan tarpeeksi puoliammattilaisten sankaritarinoita, joissa otetaan verinäytteitä kesken treenien ja oksennetaan ylpeästi treenien päätteksi, mutta ohjeita aloittelijoille on vähän. Mistään ei oikein tahdo löytyä kertomuksia siitä, minkälaista on aloittaa triathlon, edetä hitaasti ja aina välillä epäonnistua, niin tavoitteiden saavuttamisessa kuin harrastuksen ja muun elämän yhteensovittamisessakin.

Tämä blogi olisi erilainen. Tässä blogissa kertoisin normaalin ihmisen triathlon-harrastuksesta.

Nyt mietin, mikä on normaalia.

Onko normaalia treenata kuusi kertaa viikossa?

Syksyllä uin yhden viikon aikana 10 kilometriä. Onko normaalia?

Eräänä tiistaina meillä oli mielestäni hyvät juoksutreenit, kun juoksimme niin sanotun 18 mäen treenin. Yhteensä 15 kilometriä ja iso osa kovaa ylämäkeen. Normaalia vai ei?

Ymmärrän, ettei ihan jokainen sohvaperuna urheile näin, mutta normaalin määritelmä riippuu vertailuryhmästä. Kun yhteistreenien jälkeen saunassa kuuntelee, mitä muut ovat viikolla ähisseet, kuulostaa siltä, että normaalia on lähteä vielä aamun uintiharjoitusten jälkeen vähintään juoksemaan tai pyöräilemäään, ellei kisoja ole tarjolla. Ja sunnuntaisin vähintään neljän tunnin maastojuoksu- tai cyclocross-lenkille. Silloin aina tuntuu, että omat harjoitusmääräni ovat jakauman vaatimattomassa päässä.

Minulle riitti myös niiden mäkijuoksutreenien tuottama rasitus koko päiväksi ja seuraavallekin päivälle otin vain puolen tunnin kevyen palauttavan lenkin, mutta jotkut olivat käyneet samana päivänä ennen treenejä aamulenkillä, pyöräilleet töihin ja takaisin ja uineet lounaalla. Triathlonistin normipäivä?

Tähänkö on tultu? Onko minustakin tullut suhteellisuudentajunsa menettänyt huru-ukko, jonka triathlon-blogi ei ole tästä maailmasta?

Ja kuitenkin elämäni on mielestäni aika hyvässä tasapainossa. Käyn töissä, ehdin nähdä perhettäni, ja välillä kirjoittaa blogiakin. Kauheasti muita harrastuksia ei ole, mutta silti…

Ehkä täytyy seuraavaksi kirjoittaa balanssista ja palautumisen tarpeesta. Normaalilla triathlon-harrastajalla on nimittäin aika usein lihakset kipeät.