118. Siirtymä

Uusi harjoituskausi on alkanut.

Täytyy myöntää, ettei kone käynnistynyt ihan helpolla.

Ensimmäisellä viikolla kisojen jälkeen oli jalat niin kipeät, ettei oikein pystynyt edes kävelemään. Oli helppo pitää taukoa treeneistä. Toisella viikolla olisi ehkä pystynyt jo varovaisesti treenaamaankin, mutta ei huvittanut.

Kehokin vaatii välillä vähän enemmän lepoa, mutta enemmän kyse on henkisestä siirtymästä. Kauden päätavoitteen, ison kisan tai minkä tahansa pidemmän aikavälin suunnitelman toteutumisen jälkeen on aina hetken vähän tyhjä olo. Silloin on hyvä saada treenaamiseen katko, jotta jaksaa taas jatkaa.

Tällainen tauko on pakko pitää, jotta edellisen kauden kokemukset saa prosessoitua ja uudet tavoitteet mietittyä rauhassa. Nautitaan hetki saavutuksista ja tehdään tilaa motivaatiolle. Sitten voi taas kiihdyttää vauhtiin. Mennään ikään kuin vaihtoalueen kautta.

Siirtymä vie minimissään pari viikkoa, mutta ilman harjoitusohjelmaa kannattaa olla pidempään. Pyöräretkellä perheen kanssa voi käydä ja lähteä lenkillekin jos huvittaa, mutta ei ennalta suunnitellun ohjelman mukaan vaan fiilispohjalta.

Tässäkin kannattaa mennä kalenterin sijaan kropan ohjeiden mukaan. Pari löysempää viikkoa sinne tai tänne ei kuntourheilijan suuressa kuvassa tee mitään, mutta voi olla avuksi siinä vaiheessa, kun talven pimeinä hetkinä voimat ovat vähissä.

Tiukempi ohjelma lähtee käyntiin pikkuhiljaa sitten kun lähtee. Itselläni meni yli kuukausi elokuun kisojen jälkeen ennen kuin jaksoin vetää ensimmäisen kovemman treenin.

Myös näissä kirjoituksissa on ollut muutaman viikon tauko, oikeastaan samasta syystä. Puolimatkan kisa oli kauden huipentuma, ja kun se oli dokumentoitu, piti vähän aikaa kerätä intoa myös blogin jatkamiseen.

Nyt uusi harjoituskausi on jollakin lailla käynnistynyt, on uusi treeniryhmä (siitä ehkä lisää myöhemmin) ja viikkorutiinit alkavat pikkuhiljaa löytyä. Ehkä kirjoittamisellekin löytyy taas oma slottinsa arjen palapelissä.

Matias

Yhteiskunnallisista ilmiöistä, kirjoittamisesta, asioiden kehittämisestä, innovaatioista ja teknisistä apuvälineistä kiinnostunut keski-ikäinen mies, diplomi-insinööri, bisnesmies ja perheenisä, joka vapaa-aikanaan urheilee hyvistä aikomuksista huolimatta edelleen vähemmän kuin suunnittelee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s