119. Juoksuasento

Vastaan lenkillä tuli taas väkeä, jotka juoksivat kännykkää kädessä tiukasti puristaen. Ei ole kovin rentoa se.

Hyvä alku on se, että keskittyy käsien pitämiseen rentoina. Sen sijaan, että rutistaa luuria kädet valkoisina, voi ajatella, että kummassakin kädessä on etusormen ja peukalon välissä perunalastu, jonka pitää säilyä ehjänä koko lenkin ajan.

Liian jäykkä juoksuasento johtuu monilla myös siitä, että juoksee liian lujaa. Sitä pohdin omalta osaltani jo kauan sitten, kun oli puhe urheilukellon hyödyistä. Varsinkin harrastuksen alussa kannattaa sykemittarilla varmistaa, että juoksee tarpeeksi hiljaa. Silloin on vähän helpompaa juosta sopivan pehmeästi ja opetella pitämään hyvä asento, jotta asento olisi kunnossa, kun vauhti kovenee.

Olen kiinnittänyt erityistä huomiota juoksuasentoihin viime aikoina, koska asia on itsellenikin taas (edelleen, aina) ajankohtainen.

Lantioni putoaa helposti, jos en keskity pitämään keskivartaloa ryhdikkäänä (taas se kuuluisa core!). Kun väsyn, alan helposti vajota ns. karhuasentoon, jossa selkä taipuu, hartiat kääntyvät eteenpäin ja kyynärpäät levähtävät sivuille.

Tämä on osittain jäänteitä viime talvesta ja kipeistä jaloista, osittain haaste, joka minulla on ollut aina.

Lantioni asento pääsikin pari viikkoa sitten juoksutreeneissä myös triathlon-valmentajamme erityishuomion kohteeksi. Olisin kuulemma nopeampi, jos lantion saisi paikalleen. Nyt on sitten käynnissä kampanja juoksuasennon parantamiseksi. 

Mietin nykyään kaupungilla kävellessäkin lantion asentoa, ja yritän kävellä ns. power walkia, suoristan ryhtiä ja vedän lapoja taakse.

Juostessa pitää keskittyä koko ajan, jotta asento ei putoaisi huomaamatta takaisin lysyyn. Vähän väliä pitää aina ottaa ryhtiliike: Lantio ylös, hartiat alas, kyynärpäät sisään!

Kun katselen vastaan tulevia juoksijoita lenkillä sillä silmällä, huomaan, etten ole asentovirheineni yksin.

Oikean juoksuasennon miettimisessä auttaa kun ajattelee, että vyötäröllä on kiinni vaijeri, josta joku kaukana edessäpäin kiskoo. Matkaa tehdään ikään kuin napa edellä ryhdikkäänä ja keskivartalo tiukkana. Sitten vielä pieni etunoja ja paino askelluksen päälle, jotta askel rullaa.

Omaa juoksemistani ja jäykkää alaselkääni kun mietin, niin oikeastaan vaijerin pitäisi olla muutama sentti navan alapuolella (pitää varmaan laittaa tähän blogiin K-18–merkintä siltä varalta, että jatkossakin tulee juttuja, joiden aiheena on navanalus ja lantioliikkeet).

Nyt tuntuu, että juoksen pystyssä kuin Martti Vainio aikoinaan. Näin lienee just hyvä, koska tekniikkamuutokset vaativat aina liioittelua. Alkuun pitääkin tuntua siltä, että menee överiksi.

Lisäksi olisi hyvä katsoa, että kädet heiluisivat mahdollisimman paljon menosuuntaan. Kaikki sivuttainen liike on etenemisestä pois. Yritän myös myös pitää käsivarret lähellä vartaloa ja enimmäkseen aika alhaalla. Paljon lantion yläpuolelle käsiä ei kannata nostaa kuin ylämäessä.

Oikea juoksuasento siis tiivistettynä:  Vaijeri alavatsassa, sipsit kädessä, ei karhua. Rullaava askel. Noinkohan sillä tulisi vauhtia lisää?

Matias

Yhteiskunnallisista ilmiöistä, kirjoittamisesta, asioiden kehittämisestä, innovaatioista ja teknisistä apuvälineistä kiinnostunut keski-ikäinen mies, diplomi-insinööri, bisnesmies ja perheenisä, joka vapaa-aikanaan urheilee hyvistä aikomuksista huolimatta edelleen vähemmän kuin suunnittelee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s