Tulipa tässä päivänä eräänä puhetta vanhan opiskelukaverin kanssa juoksemisesta ja kuulin taas yhden perinteisen argumentin lenkkeilyä vastaan: “En voi juosta, kun polvet tulee kipeeks.”.

Ei ollut sillä hetkellä aikaa ryhtyä käymään asiaa yksityiskohtaisemmin läpi, mutta minulla olisi ollut aiheesta paljonkin sanottavaa. Lyhyt versio tulee tässä: Höpsis!

Sitten vähän pidempi versio: Pitää paikkansa, että polvet tulevat monilla juoksemisen aloittavilla helposti kipeäksi, koska juokseminen on jaloille rankkaa. Se ei kuitenkaan ole syy olla juoksematta.

Polvet tulevat juostessa kipeäksi, jos jalkojen lihakset eivät ole riittävän hyvässä kunnossa. Ja hyvin harvalla keski-ikäisellä sedällä on. Jos sitten yhtäkkiä rupeaa juoksemaan monen kilometrin lenkkejä eikä muuten treenaa jalkojen tukilihaksia lainkaan, niin jalat tulevat ihan varmasti kipeäksi.

Tietenkin on länkisäärisiä ihmisiä, joille juoksu ei oikeasti sovi, ja toisia, joilta rustot ovat lumpioista kuluneet pois. Heidän on varmasti parempi jättää maratonit juoksematta, mutta väitän kuitenkin, että suurin osa kipeäjalkaisista pystyisi aivan hyvin juoksemaan pitkiäkin lenkkejä, jos a) aloittaa hyvin varovasti ja lisää matkaa vain vähän kerrallaan (pikkuhiljaa) ja b) tekee lihaskuntoharjoituksia, joilla hankitaan tukilihaksiin lisää voimaa.

Kirjoitin aiemmin, kuinka sain akillesjänteet viime vuonna niin kipeiksi, että pitkät lenkit jäivät käytännössä koko kesältä väliin. Olen edelleenkin sitä mieltä, että kipeytymiseen vaikuttivat nastat, kylmä ilma ja väärä juoksuasento, mutta tänä talvena ongelmia ei ole ollut, vaikka olen juossut nastoilla vielä enemmän. Mitä tein toisin? 

Jumppasin nilkkoja. Siinä se.

Paradoksaalista on, että juuri niitä lihaksia, jotka tulevat helposti kipeäksi, pitää jumpata lisää. Särky hoituu usein treenaamalla lisää niitä samoja paikkoja, jotka pettävät ensimmäisenä. Hartioihin sattuu, jumppaan siis hartioita.

Välillä on tietysti vaikea tietää, koska oikea hoito kipeisiin kohtiin on jumpata lisää ja koska pitäisi antaa lihaksille lepoa. Pitää oppia erottamaan kipu kivusta. Lihasten kuuluukin tulla kipeäksi kovien treenien jälkeen, mutta terve kipu menee nopeasti ohi, jos ei seuraavana päivänä, niin viimeistään kahden päivän päästä. Jos kipu tuntuu kauemmin, kannattaa olla varovainen, ettei riko paikkoja tai aiheuta itselleen isompia vaurioita. 

Tätä teoriaa kokeilin vähän aikaa sitten taas käytännössäkin. Vasemman jalan takaosa/pakara oli kummallisen kipeä melkein kuukauden. Rikoin nääs omia sääntöjäni ja juoksin kevään tulosta innostuneena liian pitkään liian nopeasti. Pari viikkoa oli niin noidannuolifiilis, etten voinut juosta ollenkaan, ja senkin jälkeen alaselkään sattui pitkään nopeissa kierroissa – ja esimerkiksi aivastaessa.

Levätäkö siis vai vain sitkeästi jatkaa? Oli kieltämättä hieman intuition vastaista hoitaa kipeää pakaraa ja alaselkää tekemällä lihaskuntoliikkeitä pakaroilla ja alaselällä, mutta nyt muutaman viikon jälkeen voin sanoa, että se oli kuin olikin oikea resepti.

Seuraavaksi on tarkoitus hoitaa jäykistä jaloista johtuvaa huonoa juoksuasentoa samalla metodilla: pumppausta takareisiin, voimaa pakaroihin, lisää verta kiertoon! Keskityn varsinkin niin sanottuun takaketjuun, jalkaterän lihaksista akillesjänteen ja pohkeen kautta pakaroihin ja alaselkään asti. 

Hyvä kipeäpolvinen ystäväni,

Kun jostain kohtaa sattuu ja pysähtyy miettimään, mikä on pielessä ja mitä pitää muuttaa, oikea vastaus ei ole urheilemisen lopettaminen. Ratkaisu on tässä: Lisää jumppaa ja tukilihakset kuntoon!

Sattuipa sopivasti, sanoi triathlonisti.