Elämässä ja urheiluharrastuksissa on hyvä olla tavoitteita.

Horisontissa siintävä päämäärä motivoi lähtemään liikkeelle ja tavoitetta lähestyttäessä huomaa konkreettisesti, että on menty eteenpäin.

Isot tavoitteet kannattaa pilkkoa osiin, pienempiin helpommin saavutettaviin tavoitteisiin.

En esimerkiksi vielä ole uskaltanut asettaa tavoitteeksi täyden matkan triathlonia (vaikka olenkin sitä salaa miettinyt), mutta hyvä välitavoite voisi olla uida ainakin kerran neljä kilometriä, pyöräillä 180 kilsaa putkeen ja juosta vaikka yksi maraton. Tänä kesänä ajattelin parantaa sprinttimatkan PB:tä kymmenen minuuttia (kuten joskus lupasin) ja uida 1500 metriä puoleen tuntiin.

Joskus tavoitteiden toteutumiseen voi mennä pitkäänkin.

Asuimme vuonna 2003 pari kuukautta Pariisissa.

Meillä oli pieni vuokra-asunto Cité des Artsissa. Kämppä ei ollut kummoinen, mutta sijainti oli mainio, Seinen rannassa ja muutenkin huudeilla.

Olin silloin taas ostanut uudet Karhut ja aloittanut lenkkeilyn. Luonteva reitti Pariisinviikkoina oli juosta joen rantaa edestakaisin silta kerrallaan – ensin parin sillan päähän, sitten seuraavalle ja seuraavalle…

Lopulta asetin tavoitteeksi päästä Pont d’Iénalle asti ja juosta Eiffel-tornin ympäri ja takaisin. Hieno suunnitelma, Pariisissa kun oltiin.

Paitsi, etten koskaan päässyt Eiffel-tornille asti.

Seinen yli menee aika monta siltaa ja oli jotenkin psykologisesti raskasta juosta aina seuraavalle ja miettiä, jaksaako sen jälkeen vielä juosta koko matkan takaisin. Lisäksi Eiffel-torni näkyy matkalla jo aikaisessa vaiheessa ja tuntuu olevan ihan lähellä, vaikka matkaa on vielä kilometrejä. Ei kestänyt kunto eikä pää.

Toteutumaton tavoite jäi kuitenkin vähän kaivelemaan. Siitä saakka olenkin aina Pariisiin palattuani vitsaillut, että pitäisi varmaan käydä juoksemassa Eiffel-tornin ympäri.

Onnellinen loppu kaksikymmentä vuotta myöhemmin tulee tässä: Olin pari viikkoa sitten työmatkalla Pariisissa, ja hotelli oli tornin lähellä. Yhtenä aamuna ennen aamiaista päätin lähteä lenkille ja tehdä aikamatkan, vanhan tutun lenkin toiseen suuntaan.

Oli ihan mahtava aurinkoinen aamu ja Seinen rantaa kelpasi juosta, varsinkin kun Pariisin vihreä aalto on tyhjentänyt lähimpänä rantaa olevat kadunpätkät autoista eikä liikennevaloihinkaan enää tarvitse juurikaan pysähtyä. Juoksu Île Saint-Louis’lle, Cité des Artsin vieritse ja takaisin – Eiffel-torni kiertäen – rullasi kuin itsestään. Pysähtyä piti vain pakollisten insta-taukojen ajaksi.

Hulluinta tässä oli, että kaikkien näiden vuosien jälkeen koko lenkki oli lopulta vain runsaat 12 km! Aamufiiliksissäni olisin juossut sen vaikka takaperin.

Tavoite saavutettu. Olen paremmassa kunnossa kuin kolmekymppisenä.