Eilen oli taas kisapäivä.

Koska varsinainen treenikausi on vasta alkamassa, otin tämän enemmän kuntotestinä. Toisaalta, lupasin kaksi vuotta sitten Vantaan sprintin jälkeen, että tulen seuraavana vuonna takaisin ja vedän 10 minuuttia nopeammin. Korona sotki sen suunnitelman, mutta nyt oli sitten aika laittaa äijä testiin. 

Aika silloin oli 1.27 eli tavoiteaika eiliselle oli 1.17.

Noin isoa parannusta on tietysti helppo suunnitella paperilla etukäteen, mutta usko joutui koetukselle jo viimeisessä uintiharjoituksessa pari päivää ennen. Kisapäivän aamuna rupesin jo mielessäni laskemaan realistisempaa tavoiteaikataulua.

Miten meni? Paraniko PB?

1. Uinti

Uinti on minulle edelleen se vaikein laji. Olen periaatteessa oppinut uimaan, mutta käytännössä, kun pitäisi kisoissa uida pidempään avovedessä, en ole vielä kertaakaan onnistunut uimaan koko matkaa ongelmitta.

Enkä uinut tälläkään kertaa.

Alkuun pääsin ihan kohtuullisesti. Lasit tosin vuosivat, mutta muuten oli ensimmäiset pari sataa metriä fiilis, että uinti sujuu. Ongelmat alkoivat viiden minuutin kohdalla. Kyseessä on todennäköisesti vain psykosomaattinen häiriö, mutta edelleen minulle iskee jossain vaiheessa uintia uskonpuute, josta seuraa hengästyminen ja hyperventilaatio. Sen jälkeen peli on hävitty, kun rauhoittuminen on kesken kisan käytännössä mahdotonta.

Tilanteen kehittymistä kuvaa hyvin uinnin pulssikäyrä:

Kaikesta huolimatta uinti aika parani edellisestä kerrasta hieman, todella hitaasta hyvin hitaaseen. Viime kerralla uintiin meni 19.49. Nyt virallisen ajanoton mukaan18.36.

Tilanne uinnin jälkeen siis -1.13. Käytännössä tiesin jo tässä vaiheessa, ettei 10 minuutin parannusta vanhaan aikaan tule. 

2. T1

Olin mielessäni etukäteen karsinut vaihdosta kaikki turhat pois: Jätin pois askartelut sukkien kanssa. Samoin minulla oli nyt sprinttiin paremmin sopivat triathlon-henkiset pyöräkengät, jotka sai paremmin fillariin kiinni.

Tältä osin homma toimi hyvin. 2020 meni ekaan vaihtoon 4.33, nyt 3.02.

Tilanne T1:n jälkeen: 2.44 edellistä kertaa edellä.

3. Pyörä

Lähtöä ja kenkien jalkaan laittamista voisi vielä vähän treenata. En ole ajatellut hyppääväni vauhdissa pyörän selkään, mutta paljain jaloin juokseminen vaihtoalueelta on sen verran helpompaa, että laitan kyllä jatkossakin sprintissä kengät valmiiksi polkimiin kiinni. Pitäisi vain saada jalat kenkiin ja kengät kiristettyä vähän nopeammin.

Tarkoitus oli parantaa pyöräaikaa reilusti edellisestä kerrasta, mutta pulssi oli uinnin jälkeen niin törkeän korkealla, etten oikein uskaltanut lähteä ottamaan kaikkea irti. Vasta puolivälin jälkeen alkoi syke tasaantua. Jälkimmäisellä puolikkaalla olivatkin sekä vauhti ja watit selkeästi paremmat, mutta siinä vaiheessa oli jo ennätysten kannalta myöhäistä.

Kaksi vuotta sitten pyöräosuuteen meni 36.56. Siitä piti ottaa reilusti pois, mutta niin vain kävi, että aikaa menikin 37.29. 

Toiseen vaihtoon tultaessa oli vuoden 2020 ghost triathlete siis 2.10 perässä.

4. T2

Toka vaihto meni jo viimeksi kohtuullisen sutjakasti (eihän siinä kovin paljon voi arpoa, kun pitää vain ottaa kypärä päästä ja laittaa juoksutossut jalkaan), joten kovin montaa sekuntia en uskonut voivani siitä tiivistää. Pari sekuntia kuitenkin. T2 edellisellä Vantaan kerralla 1:52, nyt 1.44. Muutaman sekunnin säästäisi vielä T2:ssa jos myös juoksisi ilman sukkia. Ehkä sitä pitää kokeilla ensi kerralla.

Tilanne juoksuun lähdettäessä oli siis se, että olin 2.18 vanhaa PB:tä edellä.

5. Juoksu

Juoksun suhteen suurin jännitysmomentti oli mielessäni etukäteen se, kuinka paljon juoksunopeuteen vaikuttaa se, että yrittää parantaa pyöräaikaa. Osa triathlonin viehätystähän on, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos käyttää kaikki voimansa pyörän päällä, ei jaksa enää juosta kunnolla. Sen näkee monien kohdalla tuloksissa. Pitäisi siis malttaa, mutta toisaalta jos pyörä on liian hidas, PB:t jäävät helposti haaveeksi. Ollaanhan pyörän päällä aina pisin osuus.

Nyt sitten kävi niin, että pyöräaika ei parantunutkaan, mutta aika tönköt oli jalat silti, kun juoksuun piti lähteä.

Arvioisin olevani sellaisessa juoksukunnossa, että tasainen vitonen ilman uintia ja juoksua menisi ehkä 4.15:n kilsavauhtia. Viimeksi Vantaalla vitoseen meni kuitenkin 24 minuuttia eli aika paljon enemmän. Kuusijärven juoksulenkki on jotenkin aina yhtä raskaan tuntuinen. Varsinkin kiekan puolivälin mäki viimeistään ottaa kilpailijoista löydät pois.

Ja raskaalta tuntui juoksu nytkin. Perinteiseen tyyliin eka kierros oli se vaikeampi. Keskivauhti jäi yli 5 minuutin per kilometri. Jälkimmäinen meni sitten jo keskimäärin 4.28 eli suurin piirtein sellaista vauhtia kuin olin toivonut juoksevani koko matkan. Pitää varmaan siirtyä pidemmille matkoille, jos juoksu lähtee rullaamaan vasta kolmen kilsan kohdalla…

Lopulta juoksuun meni aikaa 23.43 eli aika paljon vauhti väsyneillä jaloilla hidastuu ideaaliin verrattuna. Edelliseen kertaan nähden juoksuaika parani vain 17 sekuntia.

Viralliseksi loppuajaksi tuli lopulta 1.24.33. Sillä sijoittui tänä vuonna kuntosarjan viiskymppisissä ukoissa toiseksi. Parannusta edelliseen tuli 2.35.  Aika kauas jäin tavoitteista, mutta onhan se kuitenkin uusi PB. SM-sarjassa (samalla reitillä) olisi 50–54-vuotiaissa ollut tällä ajalla kolmastoista.

Plussat:

• Varusteet olivat kunnossa. Pois lukien uimalasit (Olin ottanut mukaan varalasit, koska olin unohtanut ykköslasit mökille, ja kotona kisan jälkeen huomasin, että laseissa on reunan tiivisteessä iso reikä. Koskaan ei voi tarkistaa varusteita liian tarkkaan.). Pientä aerosäätöä voi myös fillarille tehdä, ja esimerkiksi satulaa vielä säätää pidemmille matkoille.
• Vaihdot sujuivat hyvin. Yhteensä alle 5 minuuttia. Siitä ei paljon enää saa pois. Juosta voisi tietysti vaihdossakin aina kovempaa.
• Kukaan ei mennyt pyöräosuudella ohi eikä juoksussakaan kuin pari selvästi nuorempaa skloddia.

Miinukset:

• Jäin kaikissa lajeissa reilusti asettamistani aikatavoitteista
• Kisaaminen ei tuntunut missään vaiheessa helpolta ja sykkeet olivat uinnissa ja pyörän alussa ihan kreisit. Jos aikaa haluaa tästä vielä parantaa, kaikki palaa siihen, että uinti pitää saada kulkemaan.

Kiva oli joka tapauksessa aloittaa kilpailukausi ja käydä aistimassa kisatunnelmaa. Vantaan triathlon on hyvä tapahtuma, johon mielellään palaa.

Yleisenä kommenttina voisin todeta, että on hassua, miten helpolta ja lyhyeltä sprinttimatka nykyään tuntuu. Tai ei oikeastaan helpolta, kun koko ajan pitää mennä täysii, mutta eihän tuo enää ole matka eikä mikään. Korkealla pulssillakin uskaltaa kiskoa, kun tietää, että homma on runsaan tunnin kuluttua ohi. Kolme vuotta sitten ensimmäisillä Kokeile triathlonia -matkoilla tilanne oli aika toisenlainen.

Nyt sitten vaan treeniä lisää. Ensi kerralla Vantaalla tavoite voisi olla se, että uskaltaisi mennä mukaan SM-kisojen AG-sarjaan.

Uskon edelleen, että aikoja on vielä mahdollista parantaa, vaikka tästä eteenpäin käydään aina myös taistelua ikääntymisen mukanaan tuomaa hidastumista vastaan. Seitsemän ja puoli minuttia jäi vielä ottamatta ajasta pois…