59. Juoksukengät

Otetaanpa tähän väliin vähän kenkäasiaa.

Olen vuosien varrella hankkinut monenlaisia juoksutossuja, ja vaikka minulla on aika normaali jalka eikä minkäänlaisia pronaatio-ongelmia, epäonnistuneita kenkäostoksia on ollut monia.

Olen yrittänyt parantaa kipeytyneitä polvia hankkimalla paksupohjaisia vaimennettuja kenkiä, vaikka vika on ollut vääränlaisessa juoksutekniikassa ja liian kovassa ja monotonisessa harjoittelussa. Olen ostanut huonosti sopivia kenkiä tarjouksesta, kun halvalla sai. Olen jopa joskus päätynyt ottamaan jalkaan huonommin sopivan parin, koska paremmin sopivat kengät olivat rumat. (Jotkut juoksutossut ovat kyllä tosi rumia).

Sopivien kenkien löytämiseen ei ole mitään oikotietä, mutta aloittaa kannattaa siitä, että menee juoksukenkiä hankkiessa sellaiseen erikoisliikkeeseen, jossa myyjät oikeasti tietävät kengistä ja juoksemisesta, ja jossa kenkiä saa kokeilla rauhassa ja niillä voi juosta myös juoksumatolla. Ennemmin tai myöhemmin oma tyyli ja se juuri oikea löytyy.

Omat suosikkini löysin muutama vuosi sitten.

Olen jo pitkään uskonut kevyisiin luonnollista juoksua korostaviin juoksukenkiin. Se filosofia tuntui heti loogiselta, kun joskus dinosaurusten aikaan 2000-luvulla luin lehdestä uudenlaisista rullaavista Karhun M-sarjan kengistä. Hankin silloin itselleni uudet Karhu M2:t. Niillä juoksin useamman vuoden.

Uskoni vahvistui kun luin Christopher McDougallin kirjan Born to Run. Se kannattaa muuten jokaisen juoksemisesta kiinnostuneen lukea.

Vuosia myöhemmin, kun Karhun brändi oli myyty ulkomaille eivätkä uudet Karhut enää tuntuneet yhtä hyviltä, sain kuulla, että Karhun M-kengät aikoinaan suunnitelleet herrat olivat perustaneet uuden kotimaisen juoksukenkämerkin, Feetin.

Feetin kenkä on suunniteltu alusta(sta) asti jalan luonnollista liikettä korostavaksi. Pehmusteita ja tukia on hyvin vähän (lisää kenkien rakenteesta ja suunnittelun filosofiasta voi lukea Feetin rehellisen kotikutoisilta veppisivuilta).

Ostin ensin yhdet, koska olin alkuun epävarma sen suhteen, miten mokkasiinimainen ohut rullaava kenkä toimisi. Pelkäsin, etteivät jalat pidemmän päälle kuitenkaan kestä pehmustamatonta kenkää. Ihan ensimmäisten lenkkien jälkeen jalat olivatkin kipeät, mutta kun uudenlaiseen askeltamiseen tottui ja tömahtävät kanta-askeleet jäivät pois, juoksu alkoi tuntua tosi hyvältä.

Kuukauden päästä kävin ostamassa toiset samanlaiset.

Tosifriikit vertailevat kenkien painoa gramman tarkkuudella ja tsekkaavat kenkiensä dropit (pohjan korkeuden ero kantapään ja varpaiden välillä) tarkkaan. Itse en ole niin perillä teknisistä yksityiskohdista, luotan enemmän tuntumaan.

En siis väitä, että esimerkiksi nuo Feetin kengät sopivat kaikille, mutta itse olen juossut pisimmätkin lenkit sujuvasti kaikkein keveimmillä Feetin Racereillä ongelmitta. Ja kun juoksu niillä on sujunut, olen myöhemmin ostanut useammat Feet-kengät lisää.

Tästä päästäänkin olennaiseen kysymykseen: Kuinka monet kengät aktiivijuoksija tarvitsee?

Kun ne loistavasti sopivat kengät löytää, voin lämpimästi suositella, että kannattaa ostaa heti kahdet. Kengät kuluvat yllättävän nopeasti, kun alkaa juosta enemmän, eikä samaa mallia ole välttämättä parin vuoden päästä saatavilla. Moni ostaa joka kevät yhdet lisää.

Jos enemmän aikoo juosta, juoksukenkiä pitää muutenkin olla ainakin kaksi paria, jotta kengät saavat välillä levätä. Ehkä myös pari vähän eri mallia, jotta jalkaa tulee treenattua vähän eri asennoissa ja erilaisilla liikeradoilla. Eli siis ainakin kolme paria.

Seuraavaksi voi sitten miettiä, pitäisikö sittenkin olla pidemmille lenkeille vähän paremmin vaimennettu kenkä. Ja nopea kisakenkä erikseen.

Jonkinlaiset polkujuoksukengät mökkilenkeille? Ja muutenkin ehkä yksi pari erikseen mökille, ettei tarvitse aina pakata tossuja mukaan kun lähtee landella käymään?

Ja niin edelleen. Meillä taitaa nykyään olla perheessä vaimon kengät mukaan lukien yhteensä jo kymmenet juoksukengät.

Hyvien kenkien etsimiseen kannattaa joka tapauksessa käyttää aikaa eikä huonosti sopivilla kannata juosta. Muiden vinkkejä voi kuunnella ja testejä lukea, mutta loppujen lopuksi ratkaisee ainoastaan se mikä tuntuu omassa jalassa hyvältä ja millä on hyvä juosta.

Tämä on aihe, johon ei pidä suhtautua kevytkenkäisesti.

Matias

Yhteiskunnallisista ilmiöistä, kirjoittamisesta, asioiden kehittämisestä, innovaatioista ja teknisistä apuvälineistä kiinnostunut keski-ikäinen mies, diplomi-insinööri, bisnesmies ja perheenisä, joka vapaa-aikanaan urheilee hyvistä aikomuksista huolimatta edelleen vähemmän kuin suunnittelee.

3 thoughts on “59. Juoksukengät

  1. Päivitysilmoitus: 72. Pyöräilykengät – M50
  2. Päivitysilmoitus: 82. Kadenssi – M50

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s