Kävin messuilla. Lihosin kilon.

Messumatkat ovat perinteisesti haastavia ihmiskeholle, eräänlaista työelämän extreme-urheilua.

Vuorokausirytmi on poikkeuksellinen, on aikaeroa, on team buildingiä ja dinnereitä asiakkaiden kanssa. Päivät ovat pitkiä ja yöt lyhyitä.

Messuilla myös syödään epäsäännöllisesti ja vähän mitä sattuu.

Ruokavalio perustuu yleensä siihen, että aamulla vedetään raskas hotelliaamiainen kaikkine houkutuksineen, jotta päivällä selviää kolmioleivillä. Väliin kahvia ja kolaa, jotta jaksaa olla koko päivän ständillä ja palavereissa ilman kunnollista lounasta, ja iltapäivällä pidetään kone käynnissä naapuriständin suklaakulhon avulla. Kun messupäivä loppuu, lähdetään illalliselle, jossa syödään sitten koko päivän edestä ja kiskotaan kaljaa kaksin käsin isoista tuopeista.

Ja aamulla huonosti nukutun liian lyhyen yön jälkeen sama uusiksi.

Tätä toistetaan n kertaa, pahimmillaan viikko kerrallaan.

Edellytykset vähemmän syömiselle ovat siis messuilla lähtökohtaisesti erittäin huonot.

Asiaan kuuluu, että joka kerta messuille lähtiessä mukaan pakataan urheiluvaatteet, jotta huonoa elämää voisi kompensoida käymällä lenkillä tai hotellin punttisalilla. Urheiluvarusteet jäävät kuitenkin iskemättöminä laukkuun, koska illalla väsyttää, aamulla väsyttää, pitää lukea sähköpostit, hotellissa ei ollutkaan punttisalia, oli liian kylmä tai kuuma ja liian vähän aikaa, tuli juotua liikaa, jalkoihin sattuu, ja ja ja.

Pahinta on se, että messumatkalla lepsuilu on jotenkin ymmärrettävää ja henkisesti helppoa sallia itselleen, koska messuilla nyt yleensä vain on tapana elää vähän epäsäännöllisempää elämää. Kyseessähän on poikkeus. Vaikkei muuten arkena joisikaan olutta, pitkän messupäivän jälkeen sen on aina joitenkin ansainnut.

Siihen vielä päälle vähän ryhmäpainetta: Hyvät tiimipelurit lähtevät aina yhteiselle illalliselle. Onhan se tärkeää, että tiimin kanssa vähän rentoudutaan, kun tehdään pitkää päivää, paljon duunia ja ollaan poissa kotoa.

Ja kyllä se onkin. Messuilla keksitään monesti hyviä ideoita, kun ollaan irti konttorin arjesta ja on aikaa jutella kollegojen kanssa. Ja tehdään siellä joskus kauppaakin. Painonhallinta vain on vaikeaa.

Messumatkoillakin voi silti yrittää syödä vähemmän.

Aamiainen ilman pekonia on mahdollinen. Lounas voi olla muutakin kuin salamipanini. Voi kulkea joka toisen karkkikulhon ohi. Voi lopettaa teambuildingin ensimmäisen litran tuopin jälkeen. Ainakin periaatteessa.

Valitettava totuus on silti tämä:

Jos haluaa laihtua, kannattaa vähentää messumatkoja.