Sesongin päätteeksi vielä yksi kirjoitus uima-altaan ääreltä. Joulu on kuin muutkin lomat (tai messut): vähemmän syömisen kannalta haastavaa aikaa, mutta toisaalta hyvä hetki pitää hieman lomaa myös ruokailujen seuraamisesta.
Ei ole mitään järkeä siinä, että jättää jouluna kinkun tai mädin syömättä, jos juuri niistä syntyy joulun tunnelma ja lomafiilis. Lomalla pitää voida nauttia elämästä eikä joulu ole siinä mielessä mikään poikkeus. On ihan sallittua ja normaalia syödä jouluna vähän enemmän.
Joulupöydässäkin voi silti tehdä muutaman asian, jotka saattavat vähentää syömisen määrää.
Hyvä keino voi tässäkin olla tarjonnan rajoittaminen. Joulupöytä on buffet, ja buffeteissa syö helposti liikaa, koska tekee mieli kokeilla kaikkea ja maistaa vähän vielä tuolta ja täältä. Jos vaihtoehtoja on pöydässä niukemmin, syö automaattisesti vähemmän.
Viime aikoina lukemieni ruoka-artikkelien perusteella näyttäisi olevan trendikästä rakentaa jouluateria notkuvan noutopöydän sijaan kolmen ruokalajin valmiin menyyn pohjalta. Se on hyvä idea. Jätetään pois rosolli ja rullasyltty, joita kukaan ei oikeasti halua syödä, ja keskitytään olennaiseen.
Itselle kaikkein hankalimpien jouluherkkujen suhteen voi ostaa ruokaa alunperinkin vähemmän. Tästä puhuin jo aiemmin karkkipussien kohdalla. Jos tietää, ettei pysty hillitsemään vaikkapa vihreiden kuulien kulutusta, kannattaa kontrolli siirtää jo joulua edeltävään aikaan ja ostaa viileästi kuulia vain pieni rasia.
Vaikka SyVä-menetelmän tavoitteena on kehittää itsehillintää ja nälän hallintaa ja nimenomaan oppia olemaan syömättä tilanteissa, joissa houkuttelevaa ruokaa on tarjolla ylenmäärin, oman kehon tuntemista on myös heikkouksien tunnistaminen. Poikkeukselliset olosuhteet vaativat joskus äärimmäisiä toimenpiteitä.
Kaikista kikoista ja varokeinoista huolimatta ei laihtuminen jouluna ole kovin todennäköistä. Jos tekee itselleen tavoiteaikatauluja painon pudottamiseen, vuosikellossa kannattaa varautua siihen, että painonhallinta on joulukuussa hankalampaa. Odotukset kannattaa suosiolla asettaa sen mukaan.
Liian kovia tavoitteita itselleen asettava ihminen on harvoin onnellinen eikä laihduttaen vietetty joulu ole kovin hauska.
Hauskaa joulua kaikille!
One thought on “26. Joulu”