Keski-ikäinen setä lycra-vaatteissa näyttää tyhmältä. Siitä ei pääse mihinkään.

Kun muutama vuosi sitten aloitin juoksemisen uudelleen pitkän tauon jälkeen, jokin maailmassa oli muuttunut. Ennen juostiin ns. verkkareissa ja puuvillaisissa t-paidoissa. Nyt pitikin olla avaruusmateriaaleista kudottuja fitness-vaatteita.

Nykyään on myös ihan normaalia postata itsestään kuvia tiukoissa trikoissa ns. sosiaaliseen mediaan. Men in tights. Kauas oli tultu niistä ajoista, kun Mikko Alatalo lauloi, että rikoo on riskillä ruma.

Minähän en tuollaisia leggingsejä päälleni laita, ajattelin. Koskaan.

– – –

Kelataan ajassa pari vuotta eteenpäin: Minulla on erilaisia juoksutrikoita ainakin puolen tusinaa, eri paksuisina eri olosuhteisiin, jopa kenkien kanssa mätsäävillä tehosteväreillä.

Niin se maailma muuttuu (maailma on onneksi muuttunut muutenkin 80-luvusta – tuota Alatalon esitystä ei nykyään pysty katsomaan loppuun asti edes kulttuuriantropologisen tutkimuksen näkökulmasta).

Juoksutrikoot eivät suinkaan ole ainoa varuste, josta olen sanonut, etten sellaisia koskaan hanki. Aika monta kertaa olen pitänyt jotakin apuvälinettä kiinnostavana, mutta itselleni tarpeettomana. Sitten on käynyt ns. trikoot ja olen joutunut pyörtämään sanani.

1) En minä tarvitse erillisiä pyöräilyhousuja.

Nyt minulla on ainakin neljät, lyhyttä ja pitkää, kesäksi ja talveksi, kisoihin ja varalle.

2) Ainakaan en tarvitse erillistä triathlon-kisa-asua. Siis sellaista, jossa voi sekä uida että polkea että juosta ilman asun vaihtoa.

Ostin ensimmäisen heti ekan kuntosarjan kisan päätteksi, kun tajusin, miten hankalaa vaatteiden vaihtaminen märkänä on.

3) Onhan nuo pikakengännauhat ihan kätevän näköiset, mutta en minä kyllä sellaisia kaipaa.

Päätös kesti siihen asti, kunnes näin ensimmäisessä kokeilukisassa vaihtoihin kuluneen ajan.

4) Joku vyö, johon saa juomapullon kiinni juoksulenkillä on varmaan hyvä olla, mutta en minä tuollaista erillistä juomareppua oikein tajua.

Juomarepun idea aukeni aika nopeasti heti, kun alkoi juosta kesällä yli 15 kilometrin lenkkejä ja nestettä – vettä ja urheilujuomaa – alkoi kulua.

5) En ymmärrä, miksi pyörään pitäisi olla useammat vanteet.

Vaikka eka kuntosarjan kisa karkeilla cyclocross-renkailla sujui periaatteessa ihan hyvin, pyörien huminaa kuunnellessa tuli silti aika nopeasti mieleen, ettei niitä renkaita ole tarkoitettu asvaltilla lujaa polkemiseen. Vähän myöhemmin, ensimmäisen pidemmän pyöräretken jälkeen, kävin sitten hankkimassa paremmin rullaavat maantierenkaat. Ja koska renkaiden vaihtaminen on työlästä, toisia renkaita varten piti tietenkin olla erilliset vanteet…

– – –

Samantapaisia ajatuksia minulla on ollut myös ainakin nastalenkkareiden, pyöräilykenkien, sykevyön, lättäreiden ja pyörätietokoneiden suhteen. Hyviä varusteita, mutta kyllä kai sitä nyt ilmankin pärjää?

Rakas joulupukki, seuraavaksi en ikinä tarvitse:

Sähkövaihteita. Wattipolkimia. Hiilikuituvanteita. Juoksusadetakkia. Paljasjalkakenkiä.

Swimskiniä nyt en ainakaan.