39. Uudet vaatteet

Hiihtoloman (+2 kg) ja kiireisen työviikon (-1 kg) takia on jäänyt pari kirjoitusta väliin, mutta yritän nyt julkaista muutaman jutun hieman nopeammalla tahdilla. Lomalla ehti kyllä miettiä SyVällisiä, joten aiheita kirjoituksille on taas muutama mielessä: ruokavalion muuttuminen, laihtumisen seuraukset, aineenvaihdunta, luopumisen tuska…

Aloitetaan laihtumisen seurauksista.

Hävitin hiihtolomalla vihkisormukseni. Tämä ei tapahtunut tarkoituksella ennen monodiskoa vaan sormus yksinkertaisesti putosi sormesta kylmällä ilmalla.

Olin kyllä huomannut jo vähän aiemmin, että sormus oli ollut vähän löysän tuntuinen, mutta vasta kun sormus putosi ja katosi, tajusin että laihtumisella on sekin seuraus, että sormet ohenevat.

On näitä tietysti ollut muitakin: vöihin on saanut laittaa uusia reikiä (tällä kertaa tiukempaan päähän), ennen kireiltä tuntuneet farkut eivät tahdo pysyä jalassa, kauluksen koko on pienentynyt pari senttiä. Myönteistä tietenkin, mutta kun joskus aiemmin sanoin, ettei laihtuminen maksa mitään, niin se ei ollut aivan totta.

Olen esimerkiksi joutunut ostamaan uuden frakkipaidan, koska vanha on kaulasta niin iso, ettei rusettia saa tarpeeksi kireälle ilman, että kaulus menee hassusti ruttuun. Kaulan ympärille oli siis aikoinaan kertynyt yllättävän paljon rasvaa. Eron näkee kyllä hyvin myös pari vuotta vanhoista valokuvista.

Muutamia ihan hyviä paitoja ja pikkutakkeja on myös mennyt kirppikselle kiertoon, koska niitä ei telttamaisina enää tullut käytettyä. Olen myös joutunut ostamaan uusia pienempiä housuja.

Se hyvä puoli laihtumisen aiheuttamissa hankinnoissa on, että investoinnit uusiin pienempiin vaatteisiin lisäävät motivaatiota pysyä uusissa mitoissa. Ehkä sekin osaltaan auttaa, kun etsin uutta balanssia, uutta normaalipainoa ja uutta ruokavaliota, jolla paino pysyy tasaisena.

Motivaatiota pitää paino kurissa laihtumisen jälkeen nimittäin tarvitaan. Liian paljon kuulee tarinoita, joissa jojo on saanut vallan ja paino on laihtumisen jälkeen taas alkanut nousta. Tämähän on juuri se syy, miksi pitäisi löytää kokonaan uusi tapa syödä.

Sanotaan se nyt vielä kerran: SyVä-menetelmä ei ole laihdutuskuuri.

SyVä-menetelmä on oikeastaan kaksivaiheinen prosessi.

Vaiheessa yksi syödään vähemmän ja laihdutaan. Vaiheessa kaksi syödään vähemmän ja pysytään samanpainoisena.

Vaikkei laihtuminenkaan välttämättä ole helppoa, jälkimmäinen saattaa silti olla se hankalampi vaihe. Olen itsekin vasta etsimässä sopivaa ruoan määrää ja sellaisia ruokailutottumuksia, jolla painoni pysyisi suurin piirtein nykyisellä tasolla ilman suuria heilahteluja ja ilman kontrolloivaa laihdutuskuurifiilistä.

Voin jo nyt kertoa, että ihan helppoa se ei ole ja vahinkoja sattuu. Avuksi on kuitenkin, että pidempään jatkunut vähemmän syöminen on selkeästi vaikuttanut ruokavaliooni ja siihen, miten kehoni reagoi ruokaan. Näistä havainnoista lisää seuraavissa kirjoituksisssa.

P.S. Vihkisormus löytyi muutaman päivän päästä auton takapenkin välistä; oli onneksi pudonnut sisälle eikä ulos hankeen.

Matias

Yhteiskunnallisista ilmiöistä, kirjoittamisesta, asioiden kehittämisestä, innovaatioista ja teknisistä apuvälineistä kiinnostunut keski-ikäinen mies, diplomi-insinööri, bisnesmies ja perheenisä, joka vapaa-aikanaan urheilee hyvistä aikomuksista huolimatta edelleen vähemmän kuin suunnittelee.

2 thoughts on “39. Uudet vaatteet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s