Etelässä kun ollaan, en voinut vastustaa meren kutsua, vaikka paikalliset varoittelivat, että vesi on kylmää (ilmasto täällä on sikäli harmittavainen, että talvella täytyy uidessa käyttää märkäpukua!).

Halusin käydä kokeilemassa avovesiuintia, koska altaassa en saa samalla tavalla testattua, miten henki kulkee pidemmillä matkoilla. Ja hengittäminen on ollut minulle iso haaste, kun matka pitenee yli 50 metriin. Kyse ei tietenkään ole pelkästään hengityksestä: huono tekniikka ja heikot tukilihakset johtavat huonoon asentoon, huono asento tekee uinnista raskasta ja hengästyttää turhaan, ja hankalassa asennossa on muutenkin vaikea hengittää.

Tiedän kyllä, että uintini on ison naksahduksenkin jälkeen edelleen parantunut, koska olen uinut syksyllä paljon, mutta hyvä fiilis altaassa ei välttämättä suoraan siirry avoveteen. Suomessa seuraava mahdollisuus kokeilla, miten matkauinti kulkee, lienee vasta joskus toukokuussa. Oli siis kokeiltava nyt, kun mahdollisuus oli.

Vesi oli kyllä vähän viileää, mutta normaaleilla suomalaisilla kevätvarusteilla pärjäsi hyvin.

Suolaista oli myös, mikä on sekä hyvä että huono asia. Vesi maistuu pahalta suussa uinnin aikana ja uinnin jälkeen lähes pakottaa rantabaariin huuhtelemaan kiduksia. Toisaalta suolainen vesi kelluttaa, mikä varmaankin teki uinnista helpompaa.

Kirkas vesi hieman hämäsi sameassa uimaan tottunutta. Pohjassa näkyvä kasvillisuus ja paakkujen seassa piileskelevät jättiläismullot tuntuvat olevan niin lähellä, että lähestyviä tummia hahmoja välillä pelästyy. Vastaavasti, kun vesi syvenee eikä pohjaa enää näy, tulee alkuun vähän epävarma olo. Syvyys on kirkkaassa vedessä jotenkin todellisempaa kuin härmäläisen humuksen seassa uidessa. Tottumiskysymys tietenkin tämäkin, jo kilometrin jälkeen kaikki hämmästytti vähemmän. Uinti kotimaassa on silti jotenkin enemmän zen, kun ei ole mitään katsottavaa.

Uintikin paranisi varmasti nopeammin, jos avovedessä voisi uida ympäri vuoden (vrt. Etelä). Toisaalta, tavoitteeni uinnin osalta on lähinnä se, että rutiini olisi riittävä varmaan perussuoritukseen kisoissa. Sille tasolle uskon pääseväni ensi kesänä joka tapauksessa.

Erityisen myönteistä tässä testissä olikin, että pystyin nyt ensimmäistä kertaa uimaan normaalia uintia meressäkin alusta asti. Hengenhaukkomiset ja itseluottamuksen puutteesta johtuvat pysähdykset ensi metrien jälkeen ovat vihdoinkin jääneet pois. Sillä on iso psykologinen merkitys.

Vauhtia voisi tietenkin (aina) olla enemmän, mutta uinnin nopeus on kokonaisuuden kannalta toissijaista. Jos tahti paranee kymmenen sekuntia satasella, puolimatkalla voittaa kolme minuuttia. Sen verran saa ajasta pois helpommin pyörä- ja juoksuosuuksilta.

Uinti on hyvällä mallilla. Jatkan luottavaisin mielin kohti ensi kesän kisoja.