Olin eilen, kuten varmaan moni muukin, Suomi 100 -juhlissa. Vaikka juhlat eivät omalta osaltani kovin pitkään jatkuneetkaan, vireystila on tänään ollut jonkin verran normaalia heikompi. Päivän ruokailuja ja mielihaluja tarkkailtuani mieleen tuli taas pari juttua, jotka voisi täällä blogissakin jakaa.
Ensinnäkin: juhlat ovat juhlia, ja niissä kuuluu olla kivaa. Kuten lomalla, juhlissakaan ei kannata olla syömisen suhteen kovin nipo. Jos iltamenoja ei ole elämässä kovin usein, on pitkän ajan trendien kannalta ihan sama, mitä juhlissa syö. Arki ratkaisee, laihtuuko vai lihoaako.
Juhlissakin voi siitä huolimatta tiedostaa tilanteensa ja hieman tarkkailla käytöstään, varsinkin loppuillasta (monessakin mielessä varmasti, mutta tarkoitan tässä nyt syömistä ja juomista). Loppuillan turhat drinkit ja ajanvietesyöminen tuovat kehoon älyttömästi turhaa energiaa. Toisaalta, ne ovat siksi myös aika helppo tapa vähentää syömistä. Muutenkin on tietysti niin, että jos juhlissa on niin tylsää, että ajan saa kulumaan vain menemällä kahdeksannen kerran noutopöytään tai taas baariin, voi olla parempi lähteä kotiin nukkumaan…
Toisekseen: juhlapäivinä kannattaa suosiolla jättää laihduttaminen kokonaan väliin. Vähän syöminen päivällä ennen juhlia on huono idea. Vielä huonompi idea on olla koko päivä syömättä ja vetää sitten illalla juhladrinkkejä tyhjään vatsaan. Vaikka itse usein jätän lounaan kokonaan väliin, syön aina lounaan, kun illalla on bileet.
Ja lopuksi: Jos sattuu käymään niin, että vanhojen kavereiden kanssa tulee kuitenkin otettua vielä yhdet ja aamulla on verensokeri alhaalla ja kehon hormonitasapaino sekaisin, SyVä-menetelmä joutuu todelliseen testiin. Krapulassahan tulee tunnetusti syötyä ihan mitä sattuu. Keho huutaa suolaista ja rasvaista ja vaikka mitä, ja ihminen on vielä normaaliakin heikompi kiusausten edessä.
Onnistunut seuraavan päivän syömisen hallinta vaatii erityistä tarkkaavaisuutta ja luonteen lujuutta. Jos tietää luonteensa olevan heikko, tilanteen ennakointi voi olla hyvä keino. Kannattaa jo etukäteen varata aamuksi sopivia aineksia saataville. Sopivan epäterveellisiä, jotta aamun oudot mielihalut tulevat kuitattua, mutta kuitenkin terveellisempiä kuin kaikkein tyhmimmät asiat, millä dagen efter -kehoa voisi helliä. Vaikkapa mehua ja hedelmiä sokeristen virvoitusjuomien sijaan. Ei sipsejä suolaisen himoon vaan vähän suolaisempaa leipää ja leivän päälle poikkeuksellisesti vähän rasvaisempaa makkaraa. Kokeilemalla löytyy sopiva balanssi. Kukin on tässä oman kehonsa paras asiantuntija.
Vähemmän syövän on hyvä mieltää juhlat kokonaisuudeksi, johon kuuluu valmistautuminen ja jälkihoito. Sekä ottaa faktana se, että juhlissa yleensä lihoaa. Se on ihan okei. Kunhan ei tule tavaksi.